• MTK ei hätkähdä Eläinoikeusakatemian kantelua

    Eläinoikeusakatemia on tehnyt kantelun oikeuskanslerille. Järjestön mukaan mukaan muun muassa MTK on vaikuttanut kohtuuttoman voimakkaasti metsästyslain valmisteluun.
    MTK on sitoutunut avoimuusrekisterin neuvottelukunnan laatimiin hyvän edunvalvontatavan suosituksiin, kertoo toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.
    MTK on sitoutunut avoimuusrekisterin neuvottelukunnan laatimiin hyvän edunvalvontatavan suosituksiin, kertoo toiminnanjohtaja Jyrki Wallin. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Yhteiskunta
    7.12.202517:15
    Maija Ala-Siurua

    Eläinoikeusakatemia ry:n mielestä MTK, Metsästäjäliitto ja Riistakeskus ovat kohtuuttomasti vaikuttaneet susia koskevan metsästyslain valmisteluun. Asiasta on tehty kantelu oikeuskanslerille, akatemia kertoi lauantaina 6. joulukuuta.

    Lisää aiheesta
    • Eläinoikeusakatemian mukaan maa- ja metsätalousministeriö on susien metsästystä koskevissa asioissa noudattanut etujärjestöjen tahtoa.

      Metsästys | Eläinoikeusakatemia teki kantelun oikeuskanslerille: Metsästäjäjärjestöt vaikuttaneet metsästyslain sisältöön

    MTK on talouspoliittinen etu- ja ammattijärjestö, joka ajaa maa- ja metsätalousyrittäjien sekä maaseutuyrittäjien etuja. Tähän kuuluu se, että järjestö pyrkii vaikuttamaan päätöksentekijöihin ja lakien valmisteluun, sanoo toiminnanjohtaja Jyrki Wallin.

    ”Me pyrimme tuomaan päättäjien tietoon mahdollisimman realistisen kuvan niistä asioista, jotka ovat jäsenillemme tärkeitä.”

    MTK on aktiivinen edunvalvoja. Tästä kertoo muun muassa se, että järjestö löytyy kärkisijoilta Suomen avoimuusrekisteristä, Wallin toteaa.

    Avoimuusrekisteriin ilmoitetaan eduskuntaan ja ministeriöihin kohdistuvasta vaikuttamistoiminnasta sekä sen neuvonnasta. Rekisterin tavoitteena on muun muassa parantaa päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja torjua epäasiallista vaikuttamista.

    Tuottajajärjestö on lisäksi julkisesti sitoutunut avoimuusrekisterin neuvottelukunnan laatimiin hyvän edunvalvontatavan suosituksiin. Sitoutuminen on vapaaehtoista.

    Hyvän edunvalvontatavan suositukset ovat:

    1. Kunnioitamme demokraattista päätöksentekoprosessia.

    2. Toimimme rehellisesti ja muita kunnioittaen.

    3. Kerromme julkisesti, kenen asialla olemme ja mitä etuja edistämme.

    4. Kerromme avoimesti sidonnaisuutemme.

    5. Kunnioitamme luottamuksellisuutta.

    6. Noudatamme vieraanvaraisuuden sääntöjä.

    Lisää aiheesta
    • Metsästys | Edunvalvonta on osa suomalaista demokratiaa, Metsästäjäliitto kommentoi Eläinoikeusakatemia kantelua

    Artikkelin aiheet
    eläinoikeusakatemia
    edunvalvonta
    Kantelu (oikeusprosessi)
    Metsästyslaki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle