• Sääksikoiras kosiskeli naarasta Ilomantsissa puoliksi syödyllä hauella – pesän tapahtumia pääsee seuraamaan reaaliaikaisesti

    Lähetystä voi seurata ympäri vuorokauden, sillä kamerassa on infrapunavalo.
    Kameran asentaminen sääksen pesälle vaatii luvat muun muassa maanomistajalta sekä elykeskukselta.
    Kameran asentaminen sääksen pesälle vaatii luvat muun muassa maanomistajalta sekä elykeskukselta. Kuva: Kuvakaappaus, Sääksi Live Ilomantsi
    Uutiset
    6.5.201916:30
    Sari Penttinen

    Sääksien pesäelämää kuvaa useampi kamera eri puolilla Suomea. Ilomantsissa Pohjois-Karjalan lintutieteellinen yhdistys ja paikallinen matkailuyhdistys toteuttivat kamerahankkeen yhdessä.

    Ilomantsin sääksikamera asennettiin 29. maaliskuuta. Kuvaamiseen on luvat sekä maanomistajalta Tornatorilta että Varsinais-Suomen elykeskukselta. Kameran hankintaa on tukenut Vapo Oy.

    Sunnuntaina 28.4. Ilomantsin pesälle saapui sääksinaaras ja jo seuraavana perjantaina se sai seuraa koiraasta, kuvaillaan lähetyksen youtube-sivulla.

    Koiras aloitti naaraan kosiskelun saman tien ja toi tarjolle puoliksi syömänsä hauen.

    Pesältä lähetetään reaaliaikaista videokuvaa. Lähetystä voi seurata ympäri vuorokauden, sillä kamerassa on sääksiä häiritsemätön infrapunavalo.

    Ilomantsin sääksikamera löytyy Youtubesta tästä osoitteesta.

    Artikkelin aiheet
    sääksi
    Ilomantsi
    luonto
    lintukamera
    Pohjois-Karjala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle