• Espanjassa koronavirukseen kuolleiden määrä on taas kasvussa

    Kuolleiden määrä kääntyi eilen nousuun neljän perättäisen päivän laskun jälkeen.
    Saksassa koronavirustartuntoja on vahvistettu yli 100 000. Lehtikuva/AFP
    Saksassa koronavirustartuntoja on vahvistettu yli 100 000. Lehtikuva/AFP 
    Uutiset
    8.4.202014:57
    STT

    Espanjassa koronavirukseen kuolleiden määrä jatkaa nousuaan toista päivää. Tautiin on kuollut vuorokaudessa 757 ihmistä, mikä on hieman enemmän kuin eilisen lukema 743.

    Kuolleiden määrä kääntyi eilen nousuun neljän perättäisen päivän laskun jälkeen.

    Sanomalehti El Pais kertoo, että Espanjassa on nyt tautiin kuollut yli 14  500 ihmistä. Tartuntoja on todettu yli 146  600.

    Koronavirukseen kuolleiden määrän on kuitenkin arvioitu olevan hiljalleen laskussa maassa. Muun muassa WHO:n aluejohtaja arvioi tänään, että luvut niin Espanjassa kuin Italiassa ovat tasaantumassa.

    Saksassa uusia koronavirustartuntoja on todettu vuorokauden aikana 4  003, kertoo brittilehti Guardian. Lehti perustaa tietonsa Saksan tartuntatauteihin erikoistuneen Robert Koch -instituutin lukuihin.

    Uusien tartuntojen määrä on kasvanut jo kaksi päivää peräkkäin. Tätä ennen uusien tartuntojen määrä oli laskussa neljän päivän ajan.

    Vuorokaudessa virukseen on kuollut 254 ihmistä, mikä nostaa kuolinluvun 1  861 ihmiseen.

    Saksassa on nyt yli 103  200 vahvistettua tartuntaa.

    Puolan päätös järjestää presidentinvaalit toukokuussa koronavirustilanteesta huolimatta herättää kritiikkiä EU:ssa.

    EU:n arvojen ja avoimuuden komissaari Vera Jourova kertoo puolalaismedialle olevansa huolissaan, miten tilanne vaikuttaa vaalien reiluuteen ja läpinäkyvyyteen.

    Puolan konservatiivinen valtapuolue Laki ja oikeus on saanut myös kritiikkiä siitä, että se asettaa omat poliittiset intressinsä kansalaisten terveyden edelle.

    Puolaa on syytetty oikeusvaltion ajamisesta alas, kun maan hallitus on tehnyt lukuisia muutoksia oikeusjärjestelmään.

    Venäjällä varmistettujen koronatartuntojen määrä on noussut lähes 8  700:aan, kertoo maan koronakriisikeskus uutistoimisto Tassin mukaan. Lisäystä kertyi eiliseen tapaan yli tuhat tapausta vuorokauden kuluessa. Yli puolet tartuntatapauksista on rekisteröity pääkaupungin Moskovan alueella.

    Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on virallisten tilastojen mukaan kuollut 63 ihmistä. Yleisesti arvioidaan, että niin tartuntojen kuin kuolemienkin määrä on Venäjällä selvästi tilastoitua korkeampi.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Espanja
    kuolemantapaukset
    Saksa
    Puola
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria