• EU:n Kallas: Seuraamme Venezuelan tilannetta, kansainvälistä oikeutta noudatettava

    Espanja on tarjoutunut välittäjäksi sen entisen siirtomaan Venezuelan ja Yhdysvaltojen välisessä kriisissä.
    EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas kertoo viestipalvelu X:ssä, että EU seuraa tilannetta. LEHTIKUVA/AFP.
    EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas kertoo viestipalvelu X:ssä, että EU seuraa tilannetta. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Ulkomaat
    3.1.202613:31
    STT–AFP

    EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas kertoo puhuneensa Yhdysvaltojen ulkoministerin Marco Rubion ja EU:n Venezuelan-lähettilään kanssa Venezuelan tapahtumista.

    Kallas kertoo viestipalvelu X:ssä, että EU seuraa tilannetta. EU on korostanut sitä, ettei Venezuelan presidentti Nicolas Madurolla ole legitimiteettiä maan johtajana.

    Kallaksen mukaan kansainvälistä oikeutta on noudatettava ja YK:n peruskirjaa kunnioitettava.

    Yhdysvallat iski lauantain vastaisena yönä Venezuelan pääkaupunkiin Caracasiin. Kaupungissa tapahtui useita räjähdyksiä, ja sen yllä lensi useita ilma-aluksia.

    Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kertoi Truth Socialissa, että Maduro vaimoineen on otettu vangiksi Yhdysvaltojen iskussa.

    Espanja on tarjoutunut välittäjäksi sen entisen siirtomaan Venezuelan ja Yhdysvaltojen välisessä kriisissä. Espanjan ulkoministeriö kehottaa maita eskalaation välttämiseen ja jännitteiden purkamiseen.

    Venäjä on tuominnut Yhdysvaltain Venezuelaan tekemän sotilaallisen iskun. Venäjän mukaan isku ei ollut millään lailla perusteltavissa.

    Venäjän puolustusministeriön mukaan Yhdysvallat sortui diplomatian sijasta ideologiseen vihamielisyyteen iskun tehdessään. Myös Iran on tuominnut Yhdysvaltojen toiminnan Venezuelan kansallisen suvereniteetin ja alueellisen koskemattomuuden loukkauksena.

    Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi Truth Social -viestipalvelussa, että Venezuelan presidentti Nicolas Maduro vaimoineen on otettu vangiksi ja viety pois maasta Yhdysvaltojen tekemässä iskussa.

    Lisää aiheesta
    • Washington D.C.:ssä sijaitseva valkoinentalo on Yhdysvaltain presidentin virka-asunto.

      Ulkomaat | Trumpin mukaan Venezuelan presidentti Maduro on vangittu

    • Ulkomaat | Venezuelan pääkaupungissa kuultiin räjähdyksiä

    Artikkelin aiheet
    turvallisuuspolitiikka
    Venezuela
    Yhdysvallat
    EU
    Espanja
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle