• Venäjän koronatartuntojen määrä rikkoi jo kevään ennätyksen, Espanjassa hallitus harkitsee poikkeustilaa Madridin alueelle

    Madridin aluehallinto kehottaa kaupunkilaisia pidättäytymään matkustamisesta pois kaupungista tulevana viikonloppuna.
    Venäjällä koronatartuntaluvut rikkovat jo kevään korkeimpia lukuja. LEHTIKUVA / AFP
    Venäjällä koronatartuntaluvut rikkovat jo kevään korkeimpia lukuja. LEHTIKUVA / AFP 
    Uutiset
    9.10.202014:08
    STT

    Venäjällä on rekisteröity vuorokauden aikana yli 12 100 uutta koronatartuntaa, kertoivat maan terveysviranomaiset perjantaina. Tartuntojen lisääntymistahti ylittää näin ollen jo edellisen ennätyksen viime toukokuulta.

    Viranomaisten mukaan myös koronatestien määrä on noussut uuteen ennätykseen eli puoleen miljoonaan testiin päivässä.

    Espanjassa pääministeri Pedro Sanchezin hallitus puolestaan harkitsee pääkaupungin Madridin ja sitä ympäröivän alueen julistamista poikkeustilaan. Hallitus on kutsuttu koolle hätäistuntoon sen jälkeen, kun tuomioistuin totesi eilen osaan Madridia määrätyt liikkumisrajoitukset laittomiksi.

    Rajoituksia määrättiin koronatartuntojen lisäännyttyä pääkaupunkialueella rajusti. Madridin aluehallinto valitti maan keskushallituksen määräämistä rajoituksista oikeudelle.

    Vastustuksesta huolimatta Madridin aluehallinto kehotti kaupunkilaisia pidättäytymään matkustamisesta pois kaupungista tulevana viikonloppuna, jolloin ihmisillä on kolme vapaapäivää Espanjan maanantaina vietettävän kansallispäivän ansioista.

    Artikkelin aiheet
    koronavirus
    Venäjä
    Madrid
    poikkeustila
    terveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria