• Liikennesääntöjä ei noudateta

    Liikenneturvan mukaan suomalaiset tuntevat liikennesäännöt riittävän hyvin. Ongelmana on, että sääntöjä ei aina noudateta.
    Kuva: Jarmo Palokallio
    Uutiset
    19.11.201314:02
    MT toimitus

    Liikenneturvan tutkimuksen mukaan liikennesääntöjen tuntemus on parantunut. Toki puutteitakin edelleen on. Viisi autoilijaa sadasta ei tunne edes kärkikolmiota.

    ”Tuo on hurja ja pelottava tieto. Se voi johtaa onnettomuuksiin”, sanoo tutkija Leena Pöysti.

    Toisaalta Liikenneturvan tutkijat pitävät suomalaisten liikennetietoutta keskimäärin riittävänä. Siltä osin kehitys on vienyt myös parempaan suuntaan.

    Parhaiten säännöt ovat miesten hallinnassa. Se lienee kytköksissä siihen, että he ajavat eniten autoa.

    ”Ongelmana on, että liikennesääntöjen tietäminen ei tarkoita niiden noudattamista. Siihen tarvitaan tiedon lisäksi tahtoa.”

    Sääntöjen noudattamatta jättämiset ilmenevät esimerkiksi ylinopeuksina ja suojateiden turvattomuutena. Myös kännykkään puhuminen on yleistä.

    Valtion on tarkoitus uudistaa tieliikenteen lainsäädäntö vuoteen 2015 mennessä. Liikenneturva toivoo uudistukselta selkeyttä. Esimerkiksi 250 liikennemerkin joukossa saattaa olla karsittavia.

    Artikkelin aiheet
    liikennesäännöt
    Liikenneturva
    tieliikenteen lainsäädäntö
    liikenneturvallisuus
    ajokulttuuri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle