SUOMESSA VALLITSEE VARSIN lauha etelän ja lännen välinen ilmavirtaus. Sää on vaihtelevaa. Lännestä saapuu lähipäivien aikana hajanaisia sadealueita - monin paikoin sataa ajoittain vettä, räntää tai lunta. Jakson lopulla sää poutaantuu ja paikoin myös selkenee.
PÄIVÄLÄMPÖTILA ON 0 ja +5 asteen välillä, Pohjois-Lapissa on paikoin vähän pakkasta. Sunnuntaista alkaen lämpötila voi kohota maan etelä- ja keskiosassa yli +5 asteen, lounaassa hetkellisesti jopa lähelle +10 astetta. Yöllä lämpötila laskee yleisesti nollan vaiheille, paikoin -5 ja -10 asteen välille.
JAKSON ENNUSTETTU SADEMÄÄRÄ on vedeksi muutettuna enimmäkseen 2–10 milliä.
SEURAAVAN VIIDEN VUOROKAUDEN aikana Suomen ylle vahvistuu korkeapaine. Sää kylmenee vähitellen ja on enimmäkseen poutaista, monin paikoin aurinkoistakin.