• Katri Kulmuni jättää ministerin tehtävät: "Poliitikkona minun tehtäväni on kantaa vastuu"

    Kulmuni jatkaa kuitenkin keskustan puheenjohtajana, ja keskusta jatkaa hallituksessa.
    Katri Kulmuni jättää ministerin tehtävät.
    Katri Kulmuni jättää ministerin tehtävät. Kuva: Lauri Heikkinen / Valtioneuvoston kanslia
    Uutiset
    5.6.202017:10
    Hermanni Härkönen

    Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni jättää tehtävänsä valtiovarainministerinä. Hän kertoi asiasta tiedotustilaisuudessaan eduskuntatalon valtiosalissa.

    Keskusta kuitenkin jatkaa hallituksessa normaalisti, ja eduskuntaryhmä päättää ministerinpaikan täyttämisestä mahdollisimman pian.

    Kulmunin asema koki kolauksen kalliista esiintymiskoulutuskuluista, joita on viime päivinä perattu julkisuudessa.

    "Halusin uudessa tehtävässäni ministerinä suuren mediahuomion alla saada lisää esiintymisvarmuutta", Kulmuni kertoi tiedotustilaisuudessaan ja myös omalla Facebook-sivuillaan.

    "Pyysin selvittämään, onko mahdollisuutta saada koulutusta ministeriön kautta. Sain koulutusta, jota pidin hyvänä ja tarkoituksenmukaisena".

    Kulmunin mukaan hänkään ei ollut tietoinen koulutukseen käytetystä kokonaissumasta, ennen kuin se tuli julkisuuteen tällä viikolla.

    Hän myöntää myös tehneensä virheen harjoitellessaan koulutuksen osana puoluekokouspuhetta.

    "Tehdyt harjoitukset ovat olleet hankintasopimuksen mukaisia, mutta jälkiviisaana ymmärrän, että maailman kaikista puheista, juuri tuota ei olisi tullut käyttää", Kulmuni toteaa.

    "Poliitikkona minun tehtäväni on kantaa vastuu."

    Pääministeri Sanna Marin (sd.) vahvisti tiedotteella saaneensa tiedon Kulmunin erosta jo aiemmin tänään.

    ”Tuen Katri Kulmunia hänen ratkaisussaan, joka oli varmasti vaikea. Arvostan häntä ihmisenä ja kiitän tähänastisesta yhteistyöstä. Yhteistyö keskustan kanssa jatkuu hallituksessa”, Marin kommentoi.

    Lue lisää:

    Keskustan puoluehallituksessa ei katsottu hyvällä Kulmunin koulutusostoja: "Ehdottomasti virhe"

    Kulmunin kurimus syvenee

    Kulmunia valmentanut viestintäkonsultti: Ministerin ja puheenjohtajan rooleja on varmaan toisinaan vaikea erottaa toisistaan

    Keskustan puoluesihteeri Pirkkalainen: "Keskusta tarjoutunut maksamaan Katri Kulmunin esiintymiskoulutukset" – Kulmuni maksaa koulutukset kuitenkin itse

    Artikkelin aiheet
    Katri Kulmuni
    ministeriero
    Keskusta
    Sanna Marin
    poliittinen vastuu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle