
Tullin vientitilastojen mukaan Suomen elintarvikevienti on kasvanut vuoden 2022 tammi–lokakuun aikana noin 20 % verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajanjaksoon, sanoo Food from Finland -ohjelman johtaja Esa Wrang Business Finlandista tiedotteessa.
”Elintarvikeviennin ennuste vuodelle 2022 on 300 miljoonaa euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Kasvu on tervettä siinä mielessä, että se tulee useilta eri markkinoilta, sekä EU:n maista että ulkopuolelta. Suomen elintarvikevienti tulee olemaan siis noin 2,1 miljardia euroa, kun loppuvuoden tilastot tulevat muutaman kuukauden päästä”, arvioi Wrang MT:lle.
Elintarvikeviennin kasvu parantaa Suomen omavaraisuutta, ruokaturvallisuutta ja lisää elintarvikealan kriisinkestävyyttä.
”Kotimaassa elintarviketeollisuuden kasvun mahdollisuudet ovat rajalliset. Lisääntyvän viennin myötä elintarvikealan kapasiteettia saadaan kasvatettua, jolloin myös kotimaan markkina vahvistuu ja kestää paremmin kriisejä.”
Merkittävimmät vientiluvut on saavutettu Ranskassa, jossa kasvua on edelliseen vuoteen verrattuna noin 60 %. Suomalaisten elintarvikkeiden vienti Saksaan kasvoi noin 10 %.
Merkittävimmät vientiryhmät ovat muun muassa erilaiset maitojalosteet, tuore kala, alkoholituotteet, sianliha, sokerikemian tuotteet, mylly- ja viljatuotteet, suklaa ja makeiset.
Kotimaisen viennin kehittyminen kannustaa Wrangin mukaan yrityksiä yhä strategisempaan vientitoimintaan, lisäresurssien kohdistamiseen kansainvälisille markkinoille sekä uusien markkinoinnin keinojen ja jakelukanavien käyttöönottoon.
”Kasvu on tervettä siinä mielessä, että se tulee useilta eri markkinoilta, sekä EU:n maista että niiden ulkopuolelta.”