• Järjestöt haluavat kieltää sovittelun lähisuhdeväkivallassa: "Pelkona on, että väkivalta jatkuu myös sovittelun jälkeen"

    Ihmisoikeusjärjestöt muistuttavat, että yleensä parisuhdeväkivallassa on kyseessä kokonaisvaltainen kontrolli.
    Lähisuhdeväkivallan sovittelua on kritisoitu, koska uhri on usein alisteisessa asemassa tekijään nähden ja väkivalta on luonteeltaan jatkuvaa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Lähisuhdeväkivallan sovittelua on kritisoitu, koska uhri on usein alisteisessa asemassa tekijään nähden ja väkivalta on luonteeltaan jatkuvaa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa 
    Uutiset
    28.1.201812:34
    STT

    Sovittelua ei tulisi harjoittaa ollenkaan harjoittaa lähisuhde- ja erityisesti parisuhdeväkivaltarikoksissa, sanoo naisjärjestöjen kattojärjestön Nytkiksen pääsihteeri Johanna Pakkanen. Vastaavalla kannalla on ollut esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Amnesty.

    "Sovittelun ideahan on, että siinä on kaksi tasavertaista henkilöä. Yleensä parisuhdeväkivallassa on kyse kokonaisvaltaisesta kontrollista ja väkivalta on toistuvaa. Pelkona on, että väkivalta jatkuu myös sovittelun jälkeen", Pakkanen sanoo.

    Sovitteluun saapuneiden lähisuhdeväkivaltarikosten määrä on yli kaksinkertaistunut vuodesta 2010, selviää Helsingin yliopiston viimevuotisesta tutkimuksesta. Lähisuhdeväkivaltatapauksia ohjattiin sovitteluun vuonna 2016 noin 2 300 kertaa.

    Syynä määrän kasvuun on ainakin osaltaan lakimuutos, joka toi myös lähisuhteessa tapahtuvat lievät pahoinpitelyt yhä useammin poliisin tietoon. Aloitteen sovittelusta voi tehdä poliisi tai syyttäjä. Sovittelutoimisto päättää, voidaanko asia ottaa käsittelyyn.

    Lähisuhdeväkivaltarikoksia ei pitäisi lain mukaan ottaakaan sovitteluun, jos väkivalta on suhteessa toistuvaa.

    "Nyt näyttää kuitenkin siltä, että sovittelusta on tulossa perusmekaniikka parisuhdeväkivallan käsittelyyn. Ei kuulosta uskottavalta, että sovitteluun pystyttäisiin seulomaan vain tilanteet, joissa väkivalta ei ole jatkuvaa", Pakkanen kritisoi.

    Hänen mukaansa sovittelu lähisuhdeväkivaltatapauksissa tulisikin kieltää laissa.

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos selvittää parhaillaan, millaisilla kriteereillä lähisuhdeväkivaltatapauksia lähetetään sovitteluun. THL:stä kerrotaan, että tutkimus on jo maaliviivalla, mutta aikeena on tehdä vielä lisäselvitystä siitä, miten osapuolet ovat kokeneet sovittelun.

    Selvitys valmistuu keväällä.

    Artikkelin aiheet
    lähisuhdeväkivalta
    sovittelu
    ihmisoikeusjärjestöt
    Nytkis
    Johanna Pakkanen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria