• Greenpeace: Muovin laaja kierrätys on pelkkä myytti

    Tutkimuksen mukaan Yhdysvaltain kotitalouksien viime vuonna tuottamasta 51 miljoonan jätemuovitonnin määrästä vain 2,4 miljoonaa tonnia, eli viitisen prosenttia, päätyi kierrätykseen.
    Keskeinen syy muovin kierrätyksen epäonnistumiseen on sen kalleus.
    Keskeinen syy muovin kierrätyksen epäonnistumiseen on sen kalleus. Kuva: Hanna Linnove
    Uutiset|Ympäristö
    24.10.202209:45
    STT–AFP

    Muovin laajamittainen kierrätys on pelkkä myytti, jota alan teollisuus pitää yllä kiillottaakseen julkista kuvaansa, kertoo ympäristöjärjestö Greenpeacen Yhdysvaltain jaoksen tuore tutkimus.

    Tutkimuksen mukaan Yhdysvaltain kotitalouksien viime vuonna tuottamasta 51 miljoonan jätemuovitonnin määrästä vain 2,4 miljoonaa tonnia, eli viitisen prosenttia, päätyi kierrätykseen.

    Kierrätykseen päätyvän muovin määrä oli tätä ennen parhaimmillaankin Yhdysvalloissa vain kymmenen prosenttia vuonna 2014. Sen jälkeen määrä on tasaisesti laskenut varsinkin sen jälkeen, kun Kiina lakkasi ottamasta vastaan länsimaiden muovijätteitä vuonna 2018.

    Samaan aikaan uusien muovituotteiden, eli sellaisten muovien joiden tekemisessä ei käytetä kierrätysmuoveja, tuottaminen on koko ajan kasvanut.

    ”Teollisuusryhmät ja suuryritykset tarjoavat kierrätystä ratkaisuksi. Samalla ne väistävät itse kaiken vastuun siitä, että varmistaisivat kierrätyksen todella toimivan”, sanoi Greenpeacen edustaja Lisa Ramsden.

    Greenpeacen tutkimuksen mukaan vain kahta muovityyppiä, esimerkiksi vesi- ja virvoitusjuomapuolloissa käytettävää PET-muovia ja muun muassa shampoo- ja saippuapulloissa käytettävää HDPE-muovia, kierrätetään laajemmin.

    PET-muoveista kierrätykseen päätyi noin viidennes ja HDPE-muoveista runsaat kymmenen prosenttia. Lopuista muovilaaduista kierrätetään alle viisi prosenttia.

    Keskeinen syy muovin kierrätyksen epäonnistumiseen on sen kalleus. Teollisuudelle tulee edelleen halvemmaksi tuottaa uusi muovipakkaus kuin käyttää kierrätystuotetta. Lisäksi eri muovityyppien lajitteleminen valtavasta massasta on vaikeaa. Kierrätys itsessään on sekin ympäristölle haitallista ja tuottaa mikromuoveja. Samalla se altistaa kierrätyslaitosten työntekijät vaarallisille yhdisteille.

    Greenpeacen mukaan kierrätystä kestävämpi ratkaisu olisi panostaa tuotteiden uudelleenkäyttöön.

    ”Eihän se edes ole mikään uusi konsepti: niin maitokin meille ennen toimitettiin, pullossa. Sen tyhjennettyä pullo palautettiin, desinfioitiin ja käytettiin uudelleen”, Ramsden muistuttaa.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä