• Yhdysvalloissa metsästetty satoja susia

    Harmaasudet poistettiin viime keväänä uhanalaisten lajien listalta kahdeksassa osavaltiossa.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    12.4.201218:30
    MT toimitus

    Yhdysvaltain länsiosissa on saatu saaliiksi satoja susia sen jälkeen, kun niiden suojelu lopetettiin.

    Harmaasudet olivat rauhoitettuja viime kevääseen asti, mutta ne poistettiin uhanalaisten lajien listalta kahdeksassa osavaltiossa. Nyt susia jahdataan Kalliovuorten alueella Yhdysvaltain länsiosissa ja Suurten järvien alueella.

    Asiantuntijoiden mukaan hyvin harva susikanta elpyi jo vauhdilla ja alueella elää nyt arviolta 5 500 sutta. Susijahtiin lähdettiin heti erityisesti Idahossa ja Montanassa.

    Viime aikoina nettiin ilmestyneet kuvat kuolleista, silvotuista tai saalisrautoihin kitumaan jätetyistä susista ovat kuitenkin herättäneet kauhua villieläinten suojelujärjestöissä. Kuvien oheen jätetyt viestit uhoavat ”tämän olevan vasta alkua”.

    Susimäärän rajoittamisen pitäisi olla osavaltioiden viranomaisten hallinnassa, mutta paikoin tilanne on karannut käsistä.

    On olemassa kaksi ryhmää; yksi korostaa reilua ja eettistä metsästystä, toiset taas toimivat kuin susikannan elpyminen olisi myrkkyä, sanoo kiistasta veteraanimetsästäjä Rod Bullis Usa Today -lehdelle.

    Kyse on myös periaatteesta: voiko liittovaltio säädellä sitä, miten karjankasvatukseen keskittyneiden osavaltioiden villieläimiä suojellaan tai hävitetään? Susien suojelua ovat vastustaneet karjankasvattajien lisäksi myös hirvieläinten pyytäjät.

    Suojelumääräyksen kumoamisen jälkeen Idahossa on hävitetty osavaltion tuhannesta sudesta noin 400. Montanassa on tapettu 260 sutta, jäljellä on noin 650 eläintä.

    Harmaasudet metsästettiin ja myrkytettiin Yhdysvalloissa lähes sukupuuttoon 1940-luvulla.

    Artikkelin aiheet
    Yhdysvallat
    harmaasusi
    metsästys
    eläintensuojelu
    Idaho
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle