• Eduskunnan tuore puhemies kävi kahdenkeskisen keskustelun Mäenpään kanssa – "Asia on nyt loppuun käsitelty"

    Puhemies Anu Vehviläinen kävi Mäenpään kanssa keskustelun, muttei avannut keskustelun sisältöä.
    Vehviläinen kertoo myös käyneensä Mäenpään kanssa luottamuksellisen, kahdenkeskisen keskustelun. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
    Vehviläinen kertoo myös käyneensä Mäenpään kanssa luottamuksellisen, kahdenkeskisen keskustelun. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN 
    Uutiset
    26.6.202015:05
    STT

    Eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.) kertoo, että kansanedustaja Juha Mäenpään (ps.) vieraslajipuheet ja niistä seurannut syyttämislupa-asia on nyt loppuun käsitelty eduskunnan kannalta.

    Aiemmin päivällä eduskunnassa riittävän moni äänesti sen puolesta, että valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen ei saa nostaa Mäenpäätä vastaan syytettä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.

    "Toivon, että tämä kaikkiaan yli vuoden kestänyt prosessi on kirkastanut sitä, että perustuslain vaatimus kansanedustajan vakaasta ja arvokkaasta esiintymisestä on meitä kaikkia velvoittava säännös. Tapaus Mäenpään käsittely eduskunnassa on päättynyt", Vehviläinen sanoi toimittajille.

    "Myös vaikeista kansaa ja kansanedustajia jakavista asioista on voitava keskustella avoimesti. Reipas ja räväkkäkin kielenkäyttö on mahdollista ilman kenenkään loukkaamista."

    Vehviläiseltä kysyttiin, miten puhemiehistö pitää jatkossa huolen siitä, että puhe istuntosalissa pysyy siistinä. Vehviläisen mukaan jokainen kansanedustaja on erityisen paljon itse vastuussa siitä, miten täyttää vaatimuksen vakaasta ja arvokkaasta esiintymisestä.

    Hän myös muistutti, että sopimattomista puheista voi saada huomautuksen tai niistä voidaan käydä kahdenkeskinen keskustelu. Perustuslain mukaan toistuvasti järjestystä rikkonut kansanedustaja voidaan pidättää enintään kahdeksi viikoksi eduskunnan istunnoista.

    "Voin sen myös todeta, että olen käynyt edustaja Mäenpään kanssa kahdenkeskisen luottamuksellisen keskustelun. Ymmärrätte varmasti, että sen sisällöstä en halua tässä yhteydessä tarkemmin sanoa", Vehviläinen sanoi.

    "Minusta on tärkeää, että siirrymme tässä yleisemmälle tasolle. Edustaja Mäenpään osalta tämä asia on nyt täällä loppuun käsitelty."

    Artikkelin aiheet
    Eduskunta
    Anu Vehviläinen
    Juha Mäenpää
    perustuslaki
    puhemies
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria