• Norppa kuoli muikkuverkkoon, Luonnonsuojeluliitto vaatii kieltoa

    Muikkuverkkoon on menehtynyt kuluvana kesänä tähän mennessä kaksi saimaannorppaa.
    Uutiset
    31.8.201616:15
    Henrik Hohteri

    41-kiloinen aikuinen urosnorppa kuoli Saimaan Pihlajavedellä muikkuverkkoon, kertoo Metsähallitus.

    Verkko oli laillinen ja sen silmäkoko 17 milliä.

    Kyseessä on toinen tänä vuonna muikkuverkkoon kuollut norppa. Edellinen tapaus sattui heinäkuussa.

    Metsähallitus on tilastoinut yhteensä 191 saimaannorpan kuolleen kalanpyydyksiin. Viidessä tapauksessa pyydys on ollut muikkuverkko.

    Luonnonsuojeluliitto vaatii Saimaan verkkokalastusrajoitusten ulottamista myös muikkuverkkoihin sekä kieltokauden jatkamista ensin elokuun loppuun ja myöhemmin ympärivuotiseksi.

    "Muikkuverkot tappavat niin kuutteja kuin aikuisiakin norppia, joten niiden erityiskohtelu pitää lopettaa välittömästi. Samalla on viestittävä ihmisille, että myös muikkuverkot ovat vaarallisia norpille", Luonnonsuojeluliiton saimaannorppa-asiantuntija Kaarina Tiainen vaatii tiedotteessa.

    Liitto muistuttaa, että Saimaan muikkua voi edelleen ostaa kaupoista, toreilta ja ammattikalastajilta, vaikka verkkokalastus kiellettäisiinkin. Ammattikalastajat pyytävät muikkua norpalle turvallisilla menetelmillä kuten troolilla.

    Artikkelin aiheet
    saimaannorppa
    muikkuverkko
    luonnonsuojelu
    Saimaa
    kalastuskiellot
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle