• SS: Karhu kävi hevostilalla Nilsiässä – samalla alueella liikkuu myös susi

    ”Käytännössä karhu oli siinä ihan pihassa. Sellaisen talon, missä on koiria, hevosia, kissoja ja pieniä lapsia.”
    Nilsiässä on useita havaintoja hevostallin liepeillä liikkuvasta karhusta. Kuvituskuva.
    Nilsiässä on useita havaintoja hevostallin liepeillä liikkuvasta karhusta. Kuvituskuva. Kuva: Hannu Huttu
    Uutiset|Eläimet ja kasvit
    23.5.202521:03
    Sami Suojanen

    Karhu kävi Nilsiän Hipantiellä sijaitsevalla hevostallilla. Savon Sanomat kertoo tapauksesta, jossa karhu oli tallilla noin 50 metrin päässä hevosaitauksista.

    ”Käytännössä karhu oli siis siinä ihan pihassa. Sellaisen talon, missä on koiria, hevosia, kissoja ja pieniä lapsia”, kertoo Minna-Liisa Mathalt Savon Sanomien jutussa.

    Hevoset oli saatu nopeasti sisään, eikä niillä ollut vaaraa. Karhu oli poistunut viereisen aidatun peltoalueen aidoista läpi ja jatkanut matkaansa.

    Mathalt oli yhteydessä Riistanhoitoyhdistyksen puheenjohtajaan ja petoyhdyshenkilöön Marko Korhoseen, joka on myös srva-tehtävien vastuuhenkilö. Malthaltin mukaan Korhonen oli arvioinut karhun noin 200-kiloiseksi.

    Lähistöllä asuva Tuomo Väätäinen kertoo jutussa, että samasta karhusta on muitakin havaintoja. Hänen mukaansa karhu on ollut alueella jo monta vuotta.

    Aluella liikkuu muitakin petoja. Hevostallin lähellä asuva Pasi Miettinen kertoo jutussa vävynsä tekemästä tuoreesta susihavainnosta. Sen mukaan susi oli ylittänyt Hipantien.

    Tässä linkki Savon Sanomien juttuun. Se on maksumuurin takana.

    Lisää aiheesta
    • Poikkeuslupien päämääränä on alueellisista tihentymistä johtuvien sosioekonomisten haittojen lieventäminen ja karhun ihmisarkuuden vahvistaminen vaikuttamalla.

      Erä | MMM esittää 256 karhuyksilön kiintiötä tälle metsästysvuodelle

    • Karhukanta on vahvistunut melko tasaisesti vuodesta 2004 alkaen.

      Erä | MTK kummeksuu: ”Miksi karhun kannanhoitosuunnitelman luonnoksessa esitetään metsästyksen rajoittamista?”

    • Karhu tappoi nuoren hirven ja kaivoi salaojaputken ylös maasta Kemiönsaaressa. Kuvan karhu ei liity tapaukseen

      Luonto | TS: Kemiönsaaressa seikkailee karhu – innostui kaivamaan salaojaputken ylös maasta

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle