• Vaihtoautot käyneet kaupaksi

    Uutiset
    30.9.201516:00
    Jarmo Palokallio

    Autokauppiaat odottavat tästä vuodesta viimevuotista parempaa.

    Vaihtoautot ovat käyneet hyvin kaupaksi ja romutuspalkkio on siivittänyt myös uusien autojen kauppaa.

    ”Autokauppa odottaa pientä kasvua tälle ja tuleville vuosille. Sitä tuovat sekä romutuspalkkion mahdollinen jatkuminen että autoveron lievä lasku”, kertoo toimitusjohtaja Pekka Rissa Autoalan Keskusliitosta.

    ”Romutuspalkkio lähti kesällä hienosti liikkeelle. Sen tavoitteena oli saada romut pois pelloilta ja navetoiden takaa. Samalla autokanta uudistui uusilla, vähäpäästöisillä autoilla.”

    Rissan mukaan yhtälö oli rakennettu sellaiseksi, että siinä voittivat kaikki. Valtio sai 1 000 euron tukirahansa takaisin, sillä romutustodistuksilla ostetuista autoista maksettiin keskimäärin 3 600 euroa autoveroa.

    Autoala toivoo, että eduskunta myöntää romutuspalkkioon esitetyn 5 miljoonan euron lisärahan. Alun perin siihen varattiin 3 miljoonaa euroa, jotka loppuivat kesken nopeasti.

    Romutuspalkkion lisäksi autokauppaa tukee hyvin käynyt vaihtoautojen kauppa. Uusien autojen kauppa sujuu tunnetusti paremmin, kun hallit eivät ole valmiiksi pullollaan myymättömiä vaihtoautoja.

    ”Vaikka talouden yleisilme on harmaa, pieniä luottamuksen kipinöitäkin on näkyvissä. Sellaisesta kertoo pakettiautokaupan kasvu. Pitkään työkalujaan pantanneet yritykset ovat nyt lähteneet vaihtamaan niitä uudempiin.”

    Jarmo Palokallio

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    vaihtoautot
    autokauppa
    romutuspalkkio
    Autoalan Keskusliitto
    autovero
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria