• Kaupunkilaisnuoret hivenen tyytymättömämpiä korona-ajan elämäänsä kuin maaseudun nuoret – kaikkiaan nuorten elämäntyytyväisyys koko mittaushistorian pohjalukemissa

    "Tyytyväisyys elämään on laskenut tasaisesti niin heikosti kuin hyvin toimeentulevilla", kertoo tutkija.
    Kaupunkien keskustoissa asuvat nuoret ovat keskimäärin tyytymättömämpiä korona-ajan elämäänsä kuin haja-asutusalueen nuoret. Arkistokuva.
    Kaupunkien keskustoissa asuvat nuoret ovat keskimäärin tyytymättömämpiä korona-ajan elämäänsä kuin haja-asutusalueen nuoret. Arkistokuva. Kuva: Patrik Pelkonen
    Uutiset
    16.2.202110:01
    Tuovi Mäkipere

    Nuorten tyytyväisyys elämäänsä on Nuorisobarometrien mittaushistorian matalimmalla tasolla, kertoo Nuorisotutkimusverkosto tiedotteessaan.

    Poikkeusolot – nuorten arki koronan keskellä -kirjoitussarja raportoi nuorten hyvinvointia korona-aikana tarkastelevan tutkimushankkeen tulokset. Tulokset nuorten tyytyväisyydestä elämäänsä liittyvät sarjan kuudenteen osaan.

    Juuri julkaistussa artikkelissa Nuorisotutkimusverkoston tutkijat Jenni Lahtinen ja Sami Myllyniemi peilaavat tutkimushankkeen aineistoja alkuvuonna 2020, juuri ennen pandemiaa, kerätyn Nuorisobarometrin aineistoon.

    Vertailu osoittaa, että 15–25-vuotiaiden tyytyväisyydessä elämäänsä on tapahtunut Nuorisobarometrin mittaushistorian voimakkain lasku. 15–25-vuotiaiden tyytyväisyys elämään laski 0,5 kouluarvosanan verran korona-ajan ensimmäisen puolen vuoden aikana, ollen nyt kouluarvosana-asteikolla 8,0. Näin matalaa elämään tyytyväisyyden tasoa ei ole mitattu Nuorisobarometreissa kertaakaan sitten vuoden 1997, jolloin elämään tyytyväisyyttä alettiin seurata.

    Elämään tyytyväisyyden keskiarvot ovat Nuorisotutkimusverkoston tiedotteen mukaan laskeneet erityisesti tyttöjen sekä muuta kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvien poikien keskuudessa.

    "Tyytyväisyys elämään on laskenut tasaisesti niin heikosti kuin hyvin toimeentulevilla. Erot eivät toisaalta ole kaventuneetkaan, vaan hyvä taloudellinen toimeentulo on yhä yhteydessä korkeaan tyytyväisyyteen", kertoo Nuorisotutkimusverkoston tilastotutkija Sami Myllyniemi.

    Maantieteellisen suuralueluokituksen mukaan elämään tyytyväisyydessä ei vaikuta olevan eroja. Sen sijaan asuinalueen mukaan tarkasteltuna näyttää siltä, että isoissa kaupungeissa asuvien tyytyväisyyden keskiarvo on hivenen matalampi kuin harvaan asutuilla laita-alueilla tai maaseutuympäristössä asuvien keskiarvo.

    Maaseutuympäristössä asuvat nuoret arvioivat elämäntyytyväisyydekseen keskimäärin kouluarvosanan 8,4, kun taas kaupunkien keskustoissa asuvat antoivat lukemaksi keskimäärin 8.

    Nuorisotutkimusverkoston tiedotteessa arvellaan, että korona-ajan rajoitustoimien konkreettiset seuraukset ovat voineet näkyä selkeämmin kaupunkiympäristöissä ja tiheämmin asutuilla alueilla kuin harvaan asutuilla ja maaseutumaisilla aluilla, joissa on tilaa vältellä sosiaalisia kontakteja.

    Tutkimusartikkelista selviää myös, että nuorten suhteutuminen etäopetukseen sekä sosiaalisia kontakteja koskeviin rajoituksiin on voimakkaasti yhteydessä tyytyväisyyteen. Niiden nuorten, jotka ovat kokeneet kyseisten rajoitustoimien vaikutukset kielteisesti, elämäntyytyväisyys on selvästi matalampi kuin niiden, jotka eivät ole kokeneet rajoitustoimilla olleen vaikutuksia omaan elämäänsä.

    "Hieman yllättävää oli, että harrastustoiminnan keskeytymisen koetut vaikutukset eivät vaikuta olevan yhteydessä elämäntyytyväisyyteen. Aineistomme on kuitenkin kerätty jo alkusyksystä 2020, joten on hyvä pitää mielessä, että rajoitustoimien vaikutukset ovat saattaneet muuttua kielteisemmiksi", toteaa Nuorisotutkimusverkoston tutkija Jenni Lahtinen.

    Poikkeusolot-kirjoitussarjassa raportoidaan Nuorisotutkimusverkostossa elokuussa käynnistyneen Tutkimus nuorten kokemuksista korona-aikana -hankkeen tulokset. Hankkeessa toteutettiin alkusyksystä 2020 puhelinhaastattelututkimus, johon osallistui yhteensä 1001 iältään 12–25-vuotiasta nuorta.

    Hankkeen tuloksia on raportoitu verkkojulkaisujen muodossa marraskuusta 2020 lähtien. Sarja jatkuu maaliskuussa nuorten terveyspalvelujen käyttöä ja palvelukokemuksia tarkastelevalla kirjoituksella.

    Artikkelin aiheet
    Nuorisotutkimusverkosto
    nuoret
    korona-aika
    elämäntyytyväisyys
    Nuorisobarometri
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle