• Eero Heinäluoma jatkaa eduskunnan puhemiehenä

    Eduskunnan puhemiehistö pysyy ennallaan. Pekka Ravi (kok.) ja Anssi Joutsenlahti valittiin varapuhemiehiksi. Eduskuntaryhmät järjestäytyvät maanantaina.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    6.2.201215:41
    MT toimitus

    SDP:n kansanedustaja Eero Heinäluoma jatkaa eduskunnan puhemiehenä. Eduskunnassa järjestettiin puhemiehistön vaalit maanantaina. Heinäluoman jatkokautta kannatti 156 kansanedustajaa.

    Puhemiehen vaalissa tyhjiä äänestyslappuja jätettiin 17 kappaletta. Loput annetut äänet jakautuvat kolmen demariedustajan kesken. Ääniä saivat Jouko Skinnari (5), Antti Lindtman (2) ja Tarja Filatov (1).

    Jatkokaudelle ensimmäiseksi varapuhemieheksi valittiin kokoomuksen Pekka Ravi . Hän sai äänestyksessä 174 ääntä.

    Toisena varapuhemiehen jatkaa perussuomalainen Anssi Joutsenlahti . Hän sai 148 ääntä.

    Vuoden 2012 valtiopäivien avajaisia vietetään tiistaina 7. helmikuuta Tasavallan presidentti Tarja Halonen avaa valtiopäivät viimeistä kertaa kello 13.30 alkavassa istunnossa.

    Eduskuntaryhmien johdossa ei muutoksia

    Suurin osa joulutauolta palanneista eduskuntaryhmistä on järjestäytynyt. Eduskuntaryhmät jatkavat entisten puheenjohtajien johdolla.

    Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa Jan Vapaavuori . Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Lenita Toivakka , toiseksi varapuheenjohtaja Petteri Orpo ja kolmanneksi varapuheenjohtaja Outi Mäkelä .

    SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa Jouni Backman . Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Sirpa Paatero ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Johanna Ojala-Niemelä .

    Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa Kimmo Tiilikainen . Varapuheenjohtajaksi valittiin Anne Kalmari ja Juha Sipilä .

    Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana jatkaa Annika Lapintie . Varapuheenjohtajiksi valittiin Silvia Modig ja Jari Myllykoski .

    Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä puheenjohtajana jatkaa Peter Östman . Ensimmäisenä varapuheenjohtajana toimii Leena Rauhala ja toisena varapuheenjohtajaksi Sauli Ahvenjärvi .

    Ruotsalaisen eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi valittiin Mikaela Nylander . Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittiin Ulla-Maj Wideroos ja toiseksi varapuheenjohtajaksi Thomas Blomqvist .

    Vihreät järjestäytyy tiistaina. Perussuomalaiset valitsee ryhmäjohdon torstaina.

    Artikkelin aiheet
    eduskunnan puhemies
    Eduskunta
    Eero Heinäluoma
    puhemiehistön vaali
    poliittinen johto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle