• Mölkyn maailmanmestaruutta tavoittelee viikonloppuna yli 500 joukkuetta – laji on erityisen suosittu Japanissa

    Kolmepäiväiset kisat järjestetään ensimmäistä kertaa Helsingissä.
    Mölkyn MM-kisat pidetään tänä vuonna ensi kertaa Helsingissä.
    Mölkyn MM-kisat pidetään tänä vuonna ensi kertaa Helsingissä.  Kuva: EMMI KORHONEN / LEHTIKUVA
    Uutiset|Harrastukset
    14.8.202608:25
    STT

    Mölkyn maailmanmestaruuskisat alkavat tänään Käpylän liikuntapuistossa Helsingissä.

    Kolme päivää kestävissä kisoissa kilpailee runsaat viisisataa joukkuetta yli 20 maasta. Kisoihin voivat osallistua kaikenlaiset joukkueet kilpailuseuroista spontaanisti koottuihin kaveriporukoihin.

    Mölkyn maailmanmestaruudesta on kisattu vuodesta 2004 alkaen. Useimmiten mestaruuden on vienyt Suomi, mutta voitto on mennyt myös kahdesti Ranskaan ja kerran Japaniin.

    MM-kisat pidetään tänä vuonna ensi kertaa Helsingissä. Kilpailun järjestävä mölkkyseura Terassimölkky kertoo, että MM-kisojen tuominen mölkyn kotimaan pääkaupunkiin oli sen pitkäaikainen haave.

    Terassimölkyn mukaan mölkky on suosittu kilpailulaji monessa maassa. MM-kisojen esitteessä kerrotaan, että mölkkyturnauksia järjestetään vuosittain muun muassa Ranskassa, Puolassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa. Erityistä suosiota mölkky nauttii Japanissa, jossa esitteen mukaan on enemmän mölkkyseuroja kuin Suomessa aktiivisia pelaajia.

    Kisat lähetetään suorana Yle Areenassa ja Youtube-videopalvelussa.

    Artikkelin aiheet
    mölkky
    MM-kisat
    Helsinki
    Japani
    urheilu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Lukijan idea: Tarkkuuskiekkoa kanistereihin