• "Nyt puut kasvavat ihan eri tavalla" – Eemeli Piesala lannoitti metsänsä ja saa hiilensidontakorvausta lisäkasvusta

    Viime vuonna aloittanut hiilensidontapalvelu Green Carbon on solminut metsänomistajien kanssa sopimuksia parille tuhannelle hehtaarille. Tälle vuodelle tavoitteena on 5 000 hehtaaria.
    Eemeli Piesala Petäjävedeltä on tehnyt hiilisopimuksen Green Carbonin kautta. Metsikkö lannoitettiin viime vuonna ja tänä vuonna on vuorossa ensimmäinen korvaus puuston lisäkasvusta.
    Eemeli Piesala Petäjävedeltä on tehnyt hiilisopimuksen Green Carbonin kautta. Metsikkö lannoitettiin viime vuonna ja tänä vuonna on vuorossa ensimmäinen korvaus puuston lisäkasvusta. Kuva: Petteri Kivimäki
    Uutiset
    18.5.202107:00
    Katja Lamminen
    Eemeli Piesalan mukaan lannoitukseen sijoitetulle rahalle voi laskea 20 prosentin koron.
    Eemeli Piesalan mukaan lannoitukseen sijoitetulle rahalle voi laskea 20 prosentin koron. Kuva: Petteri Kivimäki

    Yksi kotimaisista hiilensidontapalveluista on viime vuonna toimintansa aloittanut Green Carbon. Yritys maksaa metsänomistajille kasvatusmetsien lannoittamisen tuomasta puuston lisäkasvusta. Hiilensidonnan rahoittavat asiakasyritykset, jotka hyvittävät siten omia päästöjään.

    Lannoituksen aikaansaaman metsänkasvun pystyy laskemaan Luonnonvarakeskuksen pitkäaikaisiin tutkimuksiin perustuvalla lannoitelaskurilla. Green Carbonin perustajajäsen Kimmo Koistinen kertoo, että hiilen sitoutumista valvoo kolmas osapuoli eli auditoija, Norske Veritas. Toiminnalla on myös ISO-standardi.

    Toisin kuin valtion kemeratuki, jota myönnetään metsien terveyslannoituksiin, Green Carbon rahoittaa kasvatusmetsien lannoitusta.

    Hiilensidontaan tähtäävän lannoituksen jälkeen metsää ei saa hakata sopimuskaudella, joka on kivennäismailla viisi vuotta ja turvemailla kymmenen. Tavoitteena on, että päätehakkuu tehdään vasta useamman vuosikymmenen kuluttua.

    Hiilen sitoutumisen varmistamiseksi ja puskuriksi esimerkiksi luonnontuhojen varalta jokaista myytyä yksikköä kohden sidotaan kaksi yksikköä metsässä.

    Lannoitettavan metsikön minimikoko on kymmenen hehtaaria, mutta Koistisen mukaan siitä pystytään joskus erinäisin järjestelyin joustamaan. Lannoituksen jälkeen maanomistajalle maksetaan korvaus lisäkasvun perusteella kerran vuodessa sopimuskauden ajan.

    Tähän mennessä Green Carbon on solminut sopimuksia parille tuhannelle hehtaarille. Tälle vuodelle tavoitteena on 5 000 hehtaaria.

    Suomessa metsiä lannoitetaan noin 60 000 hehtaaria vuodessa. Green Carbonin tavoite on lopulta tuplata määrä. Kehitteillä on myös hiilensidontamalli turvepelloille.

    "Toivottavasti pystymme jatkossa palvelemaan myös maatalouden harjoittajia", Koistinen sanoo.

    Metsänomistaja, lampuri Eemeli Piesala Petäjävedeltä on tehnyt hiilisopimuksen Green Carbonin kautta. Metsikkö lannoitettiin viime vuonna ja tänä vuonna on vuorossa ensimmäinen korvaus puuston lisäkasvusta.

    Vinkki mahdollisuudesta tuli metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijalta.

    Piesala on joskus pohtinut metsien lannoittamista, mutta Green Carbonin löytyminen sinetöi päätöksen.

    "Nyt puut kasvavat ihan eri tavalla", metsänomistaja kuvailee noin 40-vuotista männikköään.

    Hän kertoo, että lannoitukseen sijoitetulle rahalle voi laskea 20 prosentin koron.

    "Suurin etu on, että pääsee harventamaan noin kahdeksan vuoden välein", Piesala toteaa tyytyväisenä.

    Lue myös:

    Maanomistajat voisivat saada hiilensidonnalleen ostajan esimerkiksi S-ryhmästä – nyt on luotava selkeät säännöt

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle