• Kilpailulaissa on osuuskaupan kokoinen aukko

    Uutiset
    24.2.201415:00
    Aimo Vainio

    Kilpailulain soveltaminen paikallisiin osuuskauppoihin on hankalaa.

    ”Me keskustelemme keskusliikkeiden kanssa ja heillä on uuden lain mukaan erityinen velvollisuus toimia niin, että kaupankäynnissä ei käytetä kohtuuttomia ehtoja”, Kilpailu- ja kuluttajaviraston erikoistutkija Heli Frosterus sanoo.

    Keskusliike ei kuitenkaan voi puuttua siihen, mitä tapahtuu paikallisissa osuuskaupoissa.

    SOK vastaa S-ryhmässä valtakunnallisista ja osuuskaupat paikallisista sopimuksista.

    ”SOK on sitoutunut eurooppalaisiin hyvien kauppatapojen periaatteisiin ja samaa suositamme myös osuuskaupoille. Muulla tavalla emme vaikuta paikallisiin sopimuksiin”, S-ryhmän valikoimajohtaja Ilkka Alarotu sanoo.

    Jotta paikalliseen osuuskauppaan voitaisiin puuttua, olisi tutkittava erikseen, onko se paikallisesti määräävässä asemassa. Sitä ei ole tutkittu.

    ”Osuuskauppojen itsenäisyys on suuri. On S-ryhmän sisäinen asia, miten paljon virallista ketjuohjausta noudatetaan osuuskaupoissa”, Frosterus sanoo.

    Alarodun mukaan käytännöt esimerkiksi markkinointirahoista vaihtelevat osuuskauppojen välillä.

    Hän ei ota kantaa yksittäisen osuuskaupan politiikkaan.

    Alarotu vakuuttaa, että keskusliikkeen tekemissä sopimuksissa markkinointiraha on osa ostohintaa, joten se on siinä mielessä vastikkeellista.

    ”Keskusliikkeessä ne otetaan kuluttajahintoihin, joten ne ovat vastikkeellisia. Meillä ei ole vastikkeettomia markkinointirahoja”, Alarotu sanoo.

    AIMO VAINIO

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kilpailulaki
    osuuskauppa
    S-ryhmä
    SOK
    Kilpailu- ja kuluttajavirasto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle