• Ruotsin puolustusministeri kannustaa Suomea kallistumaan Gripeniin: Valinta avaisi uusia mahdollisuuksia puolustusyhteistyölle

    Nykyinen yhteistyö jatkuu valinnasta riippumatta, puolustusministeri vakuuttaa.
    Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist kuitenkin vakuuttaa, että puolustusyhteistyö jatkuu riippumatta siitä, mihin ratkaisuun Suomi hävittäjähankinnassaan päätyy. Kuva vuodelta 2018.
    Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist kuitenkin vakuuttaa, että puolustusyhteistyö jatkuu riippumatta siitä, mihin ratkaisuun Suomi hävittäjähankinnassaan päätyy. Kuva vuodelta 2018. Kuva: Jussi Nukari
    Uutiset
    16.2.202117:23
    STT

    Ruotsin puolustusministerin Peter Hultqvistin mukaan Suomen hävittäjävalinnan kohdistuminen ruotsalaiseen Gripeniin avaisi uusia mahdollisuuksia puolustusyhteistyölle maiden välillä. Lisäksi Suomelle tarjoutuisi mahdollisuus päästä vaikuttamaan Gripen-järjestelmän kehittämiseen tulevaisuudessa, Hultqvist sanoi Saab-yhtiön järjestämässä verkkotilaisuudessa.

    "Erinomainen yhteistyömme tietysti säilyy riippumatta Suomen hävittäjävalinnasta, mutta olen vakuuttunut, että jos Suomi päättää hankkia Gripenin ja GlobalEyen, se avaa mahdollisuuksia vielä kauaskantoisemmalle yhteistyölle ja integraatiolle", Hultqvist sanoi.

    Gripeneiden ohella Saabin tarjoukseen Suomelle sisältyy GlobalEye-valvontalentokone, joka on Hultqvistin mukaan vahvoilla myös Ruotsin ilmavoimien nykyisten johto- ja valvontakoneiden korvaajaksi.

    Ruotsin ilmavoimien esikuntapäällikön, prikaatikenraali Anders Perssonin mukaan Suomen ja Ruotsin ilmavoimien yhteistoimintakyky on kehittynyt jo nykyisillä erilaisilla kalustoilla pitkälle. Perssonin mukaan myös Suomen asema Ruotsin tärkeimpänä strategisena kumppanina säilyy riippumatta HX-hävittäjähankkeen lopputuloksesta.

    "Mutta jos valitsette Gripenin ja GlobalEyen, mahdollisuudet kasvavat vielä entisestään. Meistä tulee kuin yhdet ilmavoimat, jolla on kaksi komentajaa", Persson muotoili.

    Suomi lähetti tammikuun lopussa pyynnön lopullisista ja sitovista tarjouksista nykyisten Hornetien korvaajaksi. Vastauksia on pyydetty huhtikuun loppuun mennessä, ja valintapäätös on tarkoitus tehdä loppuvuodesta.

    Ruotsalaiskoneen ohella Suomen uudeksi hävittäjäksi ovat tarjolla yhteiseurooppalainen Eurofighter Typhoon, ranskalainen Dassault Rafale sekä amerikkalaiset Lockheed Martin F-35A ja Boeing F/A-18 Super Hornet.

    Juttua täydennetty klo 16.31 Anders Perssonin kommenteilla.

    Artikkelin aiheet
    puolustusyhteistyö
    hävittäjähanke
    Gripen
    Saab
    Suomi ja Ruotsi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria