• Sikalanpitäjä vaatiilihalle lisää hintaa

    Uutiset
    18.7.201216:00
    MT toimitus

    Sianlihan tuotanto on rehujen hinnan nousun vuoksi historiallisen syvässä ahdingossa, josta ulospääsy edellyttää mittavia hinnankorotuksia, isoa emakkosikalaa Teuvalla pitävä Reijo Korpela sanoo.

    ”Lihan hintaan tarvitaan viidennes lisää ja porsaan hintaan vielä enemmän, mikäli kotimaista sianlihaa halutaan.”

    Korpelan mukaan karjankasvattajat seuraavat huolissaan rehuviljan ja valkuaiskasvien huimaa kallistumista, sillä talous on jo entuudestaan tiukalla. Rehutehtaat kertoivat 5–10 prosentin korotuksista kesällä ja sen jälkeen korotustarve on vain kasvanut.

    ”Kurimuksessa ovat kaikki karjankasvattajat, eivät vain sikoja pitävät”, Korpela sanoo.

    Sianlihan tuotannon vähentyminen kiihtyi keväällä ja tuotanto alittaa tänä vuonna kulutuksen ensimmäisen kerran 50 vuoteen. Etelä-Pohjanmaalla joka viides sikala tyhjeni alkuvuonna. Korpelan moni tuttu on kertonut lopettavansa ennen joulua.

    Sivu 13

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    sianlihan tuotanto
    rehujen hinnankorotus
    maatalouden kannattavuus
    Teuva
    Reijo Korpela
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria