• Evankelis-luterilaisen kirkon piispat eivät kannata eutanasian laillistamista

    Piispat haluavat satsauksia hyvään saattohoitoon.
    Piispojen mukaan olennainen kysymys on, kuka määrittelee ja miten rajan, jonka jälkeen ihmisen elämän lopettaminen on laillista.
    Piispojen mukaan olennainen kysymys on, kuka määrittelee ja miten rajan, jonka jälkeen ihmisen elämän lopettaminen on laillista. Kuva: Trond H. Trosdahl
    Uutiset
    9.11.201711:25
    STT

    Evankelis-luterilaisen kirkon piispat eivät kannata eutanasian laillistamista. Sen sijaan piispat kehottavat arvioimaan, millä tavoin jokaiselle tarvitsevalle saataisiin taattua hyvä saattohoito.

    Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta järjestää tänään julkisen kuulemisen eutanasian laillistamista koskevasta kansalaisaloitteesta.

    Valiokunnan kuultavina ovat aloitteen tekijöiden edustajat Iiro Viinanen, Henrik Lax, Osmo Soininvaara ja Ilkka Taipale sekä eri alojen professoreja.

    Aloitteen allekirjoittajat ehdottavat, että eduskunta aloittaa lainvalmistelutoimenpiteet eutanasialain säätämiseksi ja eutanasian laillistamiseksi. Aloite ehdottaa myös kriteerejä eutanasian sallimiselle. Potilaan on esimerkiksi oltava oikeustoimikelpoinen ja parantumattomasti sairas.

    ​Kansalaisaloite eutanasian laillistamiseksi luovutettiin eduskunnalle viime helmikuussa.

    Piispat sanovat yhteisessä kannanotossaan, että ehdotettuun lakiin sisältyy monia vakavia huolenaiheita. Piispojen mukaan olennainen kysymys on, kuka määrittelee ja miten rajan, jonka jälkeen ihmisen elämän lopettaminen on laillista.

    Eutanasialain hyväksymisen sijaan piispojen mukaan olisi arvioitava, riittääkö nykyinen lainsäädäntö turvaamaan hyvän saattohoidon kaikille vai onko syytä harkita lainsäädännön kehittämistä tältä osin.

    Ilta-Sanomat kirjoitti maaliskuussa, että enemmistö lehden kyselyihin vastanneista kansanedustajista kannatti eutanasian sallimista Suomessa. Vahvinta eutanasian vastustus oli lehden mukaan keskustan ja kristillisdemokraattien riveissä.

    Helsingin Sanomien huhtikuisen mielipidekyselyn mukaan selvä enemmistö suomalaisista kannattaa eutanasian sallimista parantumattomasti sairaille.

    Artikkelin aiheet
    eutanasia
    saattohoito
    Evankelis-luterilainen kirkko
    piispat
    kansalaisaloite
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria