Lukioiden itsetarkoituksellinen uudistaminen alkoi 1990-luvulla. Luokaton lukio mursi nopeasti yhteisöllisyyden. Kurssimuotoisuus ja opetusjaksoihin pätkiminen veivät oppimisesta loogisuuden. Enää ei puhuta oppilaista, lukiolaisista tai koululaisista, vaan opiskelijoista. Ei haluta tunnustaa, että lukio on yleissivistävä perusoppilaitos, koulu.
Kurssien, jaksojen ja luokattomuuden vapaus on liian monille epävarmuuden ja huonon itsetunnon lietsoja, koska lukion pitäisi olla koululaisia eikä opiskelijoita varten.
Siirtyminen jättikokoon on muuttamassa lukiot oppimistehtaiksi, joissa oppilaat ja opettajat eivät enää tunne toisiaan. Yhteydenpito tapahtuu viestijärjestelmä Wilman välityksellä. Samaan aikaan taivastellaan suomalaisten sosiaalisten taitojen rapautumista ja haikaillaan yhteisöllisyyttä.
Maaseudulta vimmainen suuruuden ideologia uhkaa lopettaa lukiot kokonaan.
Monesti olen miettinyt, missä lymyävät puoskarimaiset uudistajat, jotka ovat aiheuttaneet lukioiden ja suomalaisen sivistyksen alamäen. ”Uudistuksia” vain tulee, jostakin.
Jossakin myös päätettiin, että ylioppilaskirjoituksissa siirrytään vuodesta 2016 alkaen asteittain tietokoneen käyttöön. Muutos on mullistava, koska se muuttaa perustavanlaatuisesti opetuksen luonnetta. Opettajien kanssa ei uudistuksesta keskusteltu, vaan varjoissa lymyävät pakkouudistajat iskivät jälleen kerran selän takaa.
Päätös tietokoneen käytöstä ylioppilaskirjoituksissa käynnisti kouluissa paniikkireaktion. Oppilailta vaaditaan omia tietokoneita, koska läheskään kaikilla kunnilla ei ole niitä oppilailleen varaa hankkia. Myöskään kaikilla vanhemmilla ei ole. Hätiköity päätös tekee oppilaista eriarvoisia.
Ei ole myöskään pohdittu, käytetäänkö tabletteja, Windows-koneita vai Applen laitteita. Käyttöjärjestelmät vaihtelevat, eivätkä ne ole kaikin osin yhteensopivia. On syntynyt suuri epäselvyys. Kukaan ei määrittele pelisääntöjä, ota johtajuutta.
Kouluissa liitytään hätäpäissä erilaisiin pilvipalveluihin, joihin on tarkoitus siirtää opintoaineistoja. Kukaan ei tiedä, mitä ne mahdollisesti ovat ja miksi uusia järjestelyjä tarvitaan.
Epäselvä kansallinen hanke sähköisten opintoaineistojen jakamiseksi on käynnistetty.
Kokeneiden lukio-opettajien pedagogista osaamista ei ole hyödynnetty. Suurimmalla osalla lukion opettajista ei ole minkäänlaista käsitystä, mitä heiltä uudessa tilanteessa edellytetään.
Suomessa on piintynyt usko tekniikan kaikkivoipuuteen. Tietokoneista on opetuksessa tullut itsetarkoitus. Kuvitellaan naiivisti, että mikä tahansa tietokoneessa oleva aineisto on arvokas sinänsä.
Innostava ja pidetty opettaja, joka on saanut hyviä tuloksia omalla opetustyylillään, masentuu ja menettää opettamisen ilon. Hänet leimataan epäkelvoksi, jos hän ei ala jakaa oppilailleen sähköisiä oppimateriaaleja.
Opetuksen ydintä on edelleen opettajan ja oppilaiden kasvoista kasvoihin -luokkahuonevuorovaikutus, molemminpuolinen läsnäolo. Sitä ei voi tietokone korvata.
Tietokone ei ole myöskään välttämätön. Taitava opettaja kykenee havainnollistamaan esimerkiksi historian keskeisten käännekohtien periaatteet pelkän liitutaulun avulla. Sitä oikeutta ei saa häneltä viedä. Opetusta ei ole varaa jättää kontaktiopetusta välttelevien tietokonenäprääjien koekentäksi.