• ”Kerron julkisesti jotta ei tarvitse arvuutella” – Seiska: Vakavasti sairastunut Aki Palsanmäki leikataan kiireellisesti tänään

    Perjantain huutokaupan Uuraisilla vetää Markku Saukko.
    Aki Palsanmäki veti huutokauppaa Uuraisilla elokuussa 2024.
    Aki Palsanmäki veti huutokauppaa Uuraisilla elokuussa 2024. Kuva: Jukka Hämäläinen
    Uutiset|Radio ja TV
    11.10.202414:42
    Jukka Hämäläinen

    Huutokauppakeisarina tunnettu yrittäjä Aki Palsanmäki on sairastunut keuhkosyöpään. Hänet oli määrä leikata perjantaina 11. lokakuuta sairaala Novassa Jyväskylässä. Tv-tähden sairastumisesta uutisoi Seiska.

    Heli ja Aki Palsanmäki ilmoittivat viikolla sosiaalisessa mediassa, että he joutuvat perumaan viikonlopun meklauskeikkansa Tampereella. Syyksi mainittiin sairaustapaus.

    Lisäksi he ilmoittivat, että Huutokauppakeisari-ohjelmasta tuttu Markku Saukko vetää perinteisen perjantaihuutokaupan Uuraisilla 11. lokakuuta.

    Palsanmäki kertoi, että hänet leikataan kiireellisesti.

    Syöpädiagnoosi on shokki niin Akille itselleen kuin hänen puolisolleen, jolla todettiin vuonna 2022 pahanlaatuinen kasvain kohdussa, ja syöpä oli ehtinyt levitä muuallekin elimistöön. Rankat säde- ja sytostaattihoidot toimivat ja Heli selvisi kohtusyövästä.

    ”Kerron tästä julkisesti vain siksi, jotta kenenkään ei tarvitse arvuutella, miksi en pysty tekemään töitä. Olen aina ollut elämässäni rehellinen, joten puhun nyt tästäkin avoimesti. Mutta vain tässä haastattelussa. Minä ja Heli keskitämme nyt kaiken voimamme toipumiseeni”, Aki Palsanmäki totesi Seiskalle.

    Seiskan juttuun pääset tästä.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle