• Lehdistö pääsisopuun työkiistassa

    Uutiset
    20.5.201316:00
    STT

    Journalistiliitto ja Viestinnän keskusliitto hyväksyivät perjantaina valtakunnansovittelija Esa Longan tekemän sovintoehdotuksen lehdistön työriidassa. Uusi työehtosopimus on voimassa ensi vuoden syyskuun loppuun.

    Sovinnon myötä journalistien lakko ja työnantajapuolen työsulku peruuntuivat.

    Kiista koski erityisesti palkankorotuksia ja vuosiloman pituutta. Vuosiloman kestoon ei nyt tehdyssä sopimuksessa puututa.

    Toimittajien palkat nousevat 1. kesäkuuta 0,7 prosenttia. Lehdistön keskiansioilla tämä on Journalistiliiton mukaan 26 euroa kuukaudessa. Toinen korotus tulee helmikuussa.

    Korotuksen suuruus päätetään myöhemmin siten, että taustalla vaikuttaa syksyllä neuvottelevien suurten sopimusalojen linja. Tuosta tasosta kuitenkin vähennetään kesäkuun alussa tehty korotus.

    MT–STT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    työriita
    Journalistiliitto
    Viestinnän keskusliitto
    työehtosopimus
    palkankorotus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria