Tuttava hurahti vapaalankahuovutukseen ja esitteli toinen toistaan kauniimpia huiveja. Kehui vielä hommaa helpoksi – tätä voisi ehkä kärsimätön ja lyhytpinnainenkin kokeilla!
Ensin tarvitaan villalankaa, joka varmasti huopuu. Ei siis kaupan uusia laadukkaita sukkalankoja, vaan sellaista, josta neljänkymmenen vuoden takaiset lapaset tehtiin: nehän huopuivat heti, kun vain koskettikin lunta.
Sopivan höttöisen tuntuinen kerä löytyi kirpputorilta, sormituntuman perusteella täyttä villaa.
Sitten askarteluliikkeestä pari kerää huovutusvillaa.
Kaapista sellainen vanha lakana, jota ei enää tarvita. Se nimittäin villaantuu väistämättä.
Lakana levitetään pöydälle tai lattialle. Sitten päätetään, mitä halutaan tehdä. Vaikkapa kaulahuivi.
Levitän lankaa lakanan keskelle suunnilleen 120x30 sentin alueelle, ensin ”tukiverkoksi” ja sitten löysinä lenkkeinä sinne tänne verkon reikiä peittämään. Myöhemmin tajuan, että tässä vaiheessa huiville olisi kannattanut tehdä langasta selkeät reunat.
Käytän vain yhtä lankaa, mutta yhtä hyvin tähän voi käyttää monenväriset langanrippeet.
Kaikkien lankojen ei tarvitse edes olla huopuvia, kunhan päälle levitettävä villa sitoo ne toisiinsa.
Seuraavaksi otetaan villasta paloja, revitään ne ohueksi hahtuvaksi ja levitetään lankapohjan päälle. Tässä vaiheessa voi käyttää mielikuvitustaan ja luoda villin väri- ja kuviomaailman.
Kun tulos miellyttää silmää, lakana laskostetaan siististi sen suojaksi. Myös lakanan päädyt taitellaan umpeen.
Viikattu lakana kierretään napakalle rullalle, joka sidotaan tiiviisti puuvillanarulla. Tärkeintä on, ettei lanka- ja villasommitelma pääse liikkumaan lakanan sisällä – muuten lopputuloksena voi olla karvainen möykky.
Rulla kannattaa vielä pujottaa sukkahousujen lahkeeseen ja sitaista lahje kiinni. Joku sitoo vielä tämänkin käärön ympärille puuvillalankaa.
Sitten pesukoneeseen, hiukan pesuainetta ja 40 asteen kirjopesuohjelma. Joissakin ohjeissa lämpötilaksi suositellaan 60 astetta, mutta 40 riitti minun kokeilussani hyvin.
Tässä vaiheessa tuttavani kehottaa ottamaan lasin viiniä jännityksen lieventämiseksi, mutta se ei kuulu viralliseen ohjeeseen.
Kun pesukone hiljenee, avaan rullan jännittyneenä. Huivi on tarttunut hiukan kiinni lakanaan, mutta irtoaa repimällä helposti.
Lopputulos on ihan kohtalainen. Lanka ja villat ovat tarttuneet toisiinsa hyvin ja pinta on mukavan elävä.
Reunan epätasaisuus harmittaa hiukan, samoin nurja puoli: siellä langat näkyvät liian selvästi.
Onneksi tulosta voi aina parantaa. Lisään reunoihin lankaa ja nurjalle puolelle villaa, käärin huivin uudelleen lakanaan ja laitan pesukoneeseen pyörimään. Lopputulos on astetta parempi.
Suurin yllätys on ehkä se, miten paljon huivi koneessa kutistuu. Se on paljon kapeampi ja lyhyempi kuin sommitellessani sitä lakanalle.
Seuraava sovellus kutkuttaa jo mieltä: tästä voisi leikata kivan somisteen takkiin tai mustaan puseroon...
SATU LEHTONEN
Tarvitaan sellaista villalankaa,
josta neljänkymmenen vuoden
takaiset lapaset tehtiin: ne huopuivat heti, kun vain koskettikin lunta.