• Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartto sykkii laulaen ja konsertein – ohjelmaa riittää, mutta hotelliyrittäjä pettyi alkuvuoden turistivirtaan

    Kulttuuripääkaupunkivuoteensa valmistautuva Oulu pyrkii oppimaan myös Tarton kokemuksista. Oulu tavoittelee jatkuvaa tapahtumien virtaa: ”Jokainen mukana olevista 39 kunnasta pääsee loistamaan.”
    Tilaajalle
    Tartto on levittänyt tilaisuudet ja kulttuurin ja eurooppalaisuuden ilosanomaa myös muualle Etelä-Viroon.
    Tartto on levittänyt tilaisuudet ja kulttuurin ja eurooppalaisuuden ilosanomaa myös muualle Etelä-Viroon. Kuva: Kimmo Lunden
    Uutiset|Kulttuuri
    9.8.202419:00
    Kimmo Lundén
    Tartto

    Tartto toimii Euroopan kulttuuripääkaupungin näyttämönä parhaillaan satojen ja satojen kulttuuritapahtumien estradina.

    Tartto on levittänyt tilaisuudet ja kulttuurin ja eurooppalaisuuden ilosanomaa myös muualle Etelä-Viroon. Tarton ja eteläisen Viron kuntien tapaan myös Oulun kaupunki kahden vuoden kuluttua teki hakemuksensa yhdessä lähialueen kuntien kanssa.

    Oulun isännöimään Oulu26-alue koostuu Oulun lisäksi 39 alueen kaupungista ja kunnasta.

    Maaseudun Tulevaisuus vieraili Tartossa kesäkuun alkupuolella. Kuulut Laulujuhlat olivat vasta alkamassa.

    Yleisömagneetti Sting piti loppuunmyydyn My Songs -konserttinsa 10. kesäkuuta Tarton laululavalla.

    Tarttolainen artisti Ruslan Trochynskyi esiintyi Turun Yliopistosäätiön kulttuuripainotteisessa Itämeren historia -seminaarissa Tartossa kesäkuussa.
    Tarttolainen artisti Ruslan Trochynskyi esiintyi Turun Yliopistosäätiön kulttuuripainotteisessa Itämeren historia -seminaarissa Tartossa kesäkuussa. Kuva: Kimmo Lunden

    Väkeä oli paikalla Tartossa – vai oliko sittenkään? Miten alkuvuosi oli kulttuuripääkaupungissa mennyt?

    ”Meillä oli suuria toiveita kulttuuripääkaupunkivuodesta. Kevääseen emme ole olleet tyytyväisiä. Ehkä kesä korkeasesonkina tuo lisää kävijöitä Tarttoon”, kertoi kahta hotellia Tartossa operoiva Verni Loodmaa.

    Tartto ja Viron eteläiset maakunnat odottivat vielä kulttuurivuoden alkaessa tammikuussa lukuisten kulttuuritapahtumien, festivaalien, näyttelyiden ja konserttien täyttävän kaupungin ja tuovan kunnon taloussykäyksen Viron kulttuuriselle pääkaupungille.

    Hotellinomistaja Verni Loodmaa toivoi kulttuuripääkaupunkivuoden tuovan enemmänkin matkailijaryhmiä Tarttoon. Hotellin vastanotossa Katrin Elgas kirjasi vieraita sisään ja ulos hotelli Pallakseen.
    Hotellinomistaja Verni Loodmaa toivoi kulttuuripääkaupunkivuoden tuovan enemmänkin matkailijaryhmiä Tarttoon. Hotellin vastanotossa Katrin Elgas kirjasi vieraita sisään ja ulos hotelli Pallakseen. Kuva: Kimmo Lunden

    Hotellinomistaja Loodmaa kertoi kesäkuussa hotellien ja ravintoloidensa liikevaihdon olevan viime vuotta vastaavalla tasolla:

    ”Voisi olla paremminkin. Kesä on aina korkeasesonki. Ryhmämatkailijoista on pulaa, ennen pandemiaa heitä tuli enemmän.”

    Loodmaan mukaan haasteena on houkutella Tallinnaan saapuvat matkailijat edelleen Tarttoon ja eteläiseen Viroon, noin kahden tunnin ajomatkan päähän Tallinnasta.

    Emajõen synty. Märt-Matis Lillen tanssi- ja orkesteriesitys Emajõen Lodjakodassa päättyi tanssijoiden ja kuoron kokoontumiseen perinnealukselle.
    Emajõen synty. Märt-Matis Lillen tanssi- ja orkesteriesitys Emajõen Lodjakodassa päättyi tanssijoiden ja kuoron kokoontumiseen perinnealukselle. Kuva: Kimmo Lunden

    Esimerkiksi risteilyturisteista vain neljännes jatkaa Loodmaan arvion mukaan Tallinnasta edelleen Viron Tarttoon. Risteilyvierailut ovat vähentyneet, kun Pietariin ei Venäjän hyökkäyssodan ja rajoitusten vuoksi voi matkustaa.

    ”Suomesta (tulevista matkustajista) on tullut yhä tärkeämpi markkina meille.”

    Kulttuuripääkaupunkivuosi näkyy Tarton katukuvassa. Näyttävät Tartu2024-julisteet ja pylväät kertovat, että menoa ja tapahtumia on, ja ne jatkuvat läpi vuoden.

    Vanhankaupungin sydämessä infokioskissa tartolaisopiskelija <strong id="strong-1d53364ebc1f9da41aa52743a2f9545b">Katrin Elgas</strong> jakoi esitteitä ja suositteli käyntikohteita ja kulttuuritapahtumia. Väkeä kävi harvakseltaan keskellä arkea.
    Vanhankaupungin sydämessä infokioskissa tartolaisopiskelija Katrin Elgas jakoi esitteitä ja suositteli käyntikohteita ja kulttuuritapahtumia. Väkeä kävi harvakseltaan keskellä arkea. Kuva: Kimmo Lunden

    Kulttuurivuosi avajaisjuhlallisuuksineen avattiin 26. tammikuuta näyttävästi Tarttoa halkovan Emajõen rannoilla.

    Sitten olikin parisen kuukautta hiljaisempaa. Kulttuurinen tykitys alkoi tiiviimmin toukokuussa.

    Näin arvioi omaan vuoden 2026 kulttuuripääkaupunkivuoteensa valmistautuvan Oulu2026-hankkeen toimitusjohtaja Piia Rantala-Korhonen MT:lle.

    Rantala-Korhonen ja oululaiset ovat seuranneet tarkoin edellisten kulttuuripääkaupunkien valmistautumista, tapahtumia ja jo hakemusvaiheen kokemuksia:

    ”Oulussa toivotaan jatkuvaa tapahtumien virtaa näyttelyineen heti vuodenvaihteesta 2026 eteenpäin. Jokainen kunta pääsee loistamaan.”

    Oulu2026-alue koostuu Oulun lisäksi 39 Oulun alueen pohjoissuomalaisesta kunnasta.

    ”39 kuntaa lähti Oulun ”följyyn”, koska harvalla pienellä kunnalla on yksin mahdollisuuksia näin suurisuuntaiseen hankkeeseen”, Piia Rantala-Korhonen perustelee.

    Pohjoinen Suomi ja sen eurooppalainen ulottuvuus ovat Oulu2026:n ohjelmalle keskeistä. Kulttuurivuoden tärkein tavoite on luoda ja tuoda kulttuuria, hyvinvointia ja elinvoimaa pohjoiselle alueelle.

    Tarton laulujuhlat on suurtapahtuma.
    Tarton laulujuhlat on suurtapahtuma. Kuva: Kimmo Lunden

    Rantala-Korhonen kertoo OULU2026-tiimiläisten osallistuneen Tarton kulttuurivuoden avajaisiin. Tiivis yhteistyö on jatkunut kevään ja kesän kuluessa.

    Toukokuussa Emajõen rannoilla kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi saunastakin oli tehty keskusteluareena. Oulu, saunaseura ja OULU2026 olivat mukana omalla saunallaan.

    Saunatapahtuman järjesti Suomen Viron-instituutti. Instituutin johtaja Hannele Valkeeniemi oli puhumassa Turun Yliopistosäätiön järjestämällä seminaarimatkalla Tartossa kesäkuussa.

    ”Kulttuuri on turvallisuuden ytimessä. Kulttuuri tekee Virosta Viron ja Suomesta Suomen. Kulttuuri tuo kansalle resilienssiä, kestävyyttä”, Valkeeniemi viittasi nykyiseen turvallisuuspoliittisesti kireään tilanteeseen.

    ”Virolaiset tietävät, miltä tuntuu olla kuoleman vaarassa.”

    Näin laulujuhlat voivat toimia yhtä tärkeänä aseena kuin puolustusvoimat.

    ”Kulttuuri on turvallisuuden ytimessä. Kultttuuri tuo kansalle resilienssiä, kestävyyttä”, korosti Suomen Viro-instituutin johtaja Hannele Valkeeniemi.
    ”Kulttuuri on turvallisuuden ytimessä. Kultttuuri tuo kansalle resilienssiä, kestävyyttä”, korosti Suomen Viro-instituutin johtaja Hannele Valkeeniemi. Kuva: Kimmo Lunden

    Eurooppalainen ulottuvuus on Oulussa läsnä, kuten Tartonkin kulttuurivuodessa. Toimintaa pyörittää Oulun kulttuurisäätiö.

    Ruoka on keskeinen osa kulttuuria. Oulu kokoaa kaupunkilaiset yhteen ”Kesäyön kattaukseen” jo 15. elokuuta tänä vuonna. Tapahtuma järjestetään yhdessä ruokaverkoston ja oppilaitosten kanssa Oulun keskustassa 15.8.2024.

    Arctic Food Lab on vahvasti näkyvissä kaikissa Oulu2026-tapahtumissa. Vuonna 2026 ”Kesäillan kattaus” kutsuu kaupunkilaiset yhteisen 75 metriä pitkän pöydän ääreen nauttimaan ruoasta, seurasta ja ohjelmasta. Vuoden 2026 Artesaaniruoan SM-kisat pidetään Oulussa.

    Vuoden 2024 muut Euroopan kulttuuripääkaupungeiksi valitut ovat Norjan Bodö ja Itävallan Bad Ischl.

    Tarton Raatihuoneen tori toimii kulttuurivuoden yhtenä keskeisenä näyttämönä.
    Tarton Raatihuoneen tori toimii kulttuurivuoden yhtenä keskeisenä näyttämönä. Kuva: Kimmo Lunden
    Ruoka on kulttuuria, Tartto on kuulu leivoksistaan. Oulussa vuonna 2026 Kesäillan kattaus kutsuu kaupunkilaiset yhteisen  75 metriä pitkän pöydän ääreen nauttimaan ruoasta, seurasta ja ohjelmasta. Kattaus kuuluu Oulu2026:n Arctic Food Lab -kokonaisuuteen.
    Ruoka on kulttuuria, Tartto on kuulu leivoksistaan. Oulussa vuonna 2026 Kesäillan kattaus kutsuu kaupunkilaiset yhteisen 75 metriä pitkän pöydän ääreen nauttimaan ruoasta, seurasta ja ohjelmasta. Kattaus kuuluu Oulu2026:n Arctic Food Lab -kokonaisuuteen. Kuva: Kimmo Lunden

    Tartto 2024 – Euroopan kulttuuripääkaupunki

    – Tartto on yksi Euroopan kulttuuripääkaupungeista vuonna 2024. Muut ovat Norjan Bodö ja Itävallan Bad Ischl.

    – Tarton kaupungin lisäksi hankkeessa ja ohjelmistossa on mukana koko Etelä-Viro

    – Kulttuuripääkaupungin ohjelmassa on runsaasti tapahtumia, esityksiä ja näyttelyitä. Ne ammentavat kaupungin rikkaasta kulttuuritaustasta ja laajoista yhteyksistä muualle Eurooppaan.

    – Tartto 2024 kulttuuripääkaupungin ohjelmasta löytyy esimerkiksi kulttuurifestivaaleja, interaktiivisia installaatioita, kaikille avoimia työpajoja ja näyttelyjä sekä kaupungin historian innoittamia teatteriesityksiä.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta