• Kirkonkirjojen pidon keskittäminen loppusuoralla – yksi seurakunta ei ole vielä tehnyt päätöstä keskusrekisteriin liittymisestä: ”Emme ole vastarannan kiiskiä”

    Kirkkolain uudistuksen aikataulujen venyessä lähes kaikki seurakunnat ovat liittyneet keskusrekistereihin.
    Tilaajalle
    Seurakunnat ovat digikuvauttaneet kirkonkirjat 1860-luvulta lähtien. Nakkilan seurakunnan kirkonkirja 1909-1918.
    Seurakunnat ovat digikuvauttaneet kirkonkirjat 1860-luvulta lähtien. Nakkilan seurakunnan kirkonkirja 1909-1918. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Historia ja perinne
    6.2.202306:00
    Paula Liesmäki

    Kirkonkirjojen pidon keskittäminen on tulossa päätökseen.

    Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkonkirjojen pito on keskitetty 14 aluekeskusrekisteriin. Aiemmin tehtävä on ollut seurakuntien harteilla.

    Kirkkohallitus päätti keskittämisestä jo vuonna 2015. Suurin osa seurakunnista liittyi alueellisiin keskusrekistereihin vuosina 2019–2020. Tänä vuonna mukaan ovat liittymässä viimeisetkin kaksi seurakuntaa, kertoo Lapuan hiippakunnan aluekeskusrekisterin johtaja Tuomas Palola.

    Soinin seurakunta liittyy maaliskuussa alueensa keskusrekisteriin.

    Viime elokuussa seurakunnan vt. kirkkoherrana aloittanut Elina Lapinoja-Pitkänen kertoo, että hänen edeltäjänsä ajatuksena on ollut, että asian kanssa on turha hötkyillä.

    ”Opitaan toisten virheistä tai haasteista”, Lapinoja-Pitkänen kuvailee.

    Soinin seurakunnalle kirkonkirjojen pidon siirtyminen ei tuo paljon säästöä, sillä virastoa hoidetaan edelleen samoin kuin aina ennenkin.

    Hieman viivettä tuli Lapinoja-Pitkäsen mukaan myös siitä, että muiden seurakuntien piti hyväksyä Soinin liittyminen.

    Suomen saksalainen seurakunta ei ole vielä tehnyt päätöstä keskusrekisteriin liittymisestä, kertoo seurakuntasihteeri Anne Breiling.

    Seurakunta tekee paljon saksankielisiä virkatodistuksia ja sukuselvityksiä.

    ”Keskusrekisterit eivät pysty toimittamaan papereita saksaksi tällä hetkellä. Emme ole vastarannan kiiskiä, mutta mietimme, mikä on jäsenistöllemme konkreettinen hyöty liittymisestä”, Breiling kertoo.

    Saksalaisen seurakunnan kirkko ja seurakuntatalo ovat Helsingissä, mutta seurakunta toimii koko maan alueella. Säännöllisiä tilaisuuksia on 21 paikkakunnalla.

    ”Olemme suhteellisen pieni yhteisö. Tunnemme seurakuntalaiset hyvin henkilökohtaisesti. Olisi hirmu iso muutos heille, jos henkilökohtainen kontakti menetettäisiin.”

    ”Kirkonkirjojen pitoa säätelee noin 40 eri lakia ja asetusta.” Tuomas Palola

    Osa seurakunnista tulkitsi aiemmin voivansa jäädä keskusrekisterien ulkopuolelle.

    ”Kysymys on tulkintaerimielisyydestä”, sanoo Palola.

    Uuteen kirkkolakiin on kirjattu, että Kirkkohallitus voi edellyttää seurakunnan liittymistä aluekeskusrekisteriin.

    Kirkkolain uudistus ei siis käytännössä muuta nykytilannetta. Lakiuudistuksen aikataulujen venyessä lähes kaikki seurakunnat ovat jo liittyneet keskusrekistereihin.

    Hallintovaliokunta odottaa perustuslakivaliokunnan lausuntoa uudesta kirkkolaista. Perustuslakivaliokunnalla oli asiasta kuuleminen viime viikolla, mutta valiokunta ei ehtinyt aloittaa valmistavaa keskustelua.

    Aluekeskusrekistereihin siirryttiin, jotta lainsäädännön muutoksissa on helpompi pysyä ajan tasalla, Palola kertoo.

    ”Kirkonkirjojen pitoa säätelee noin 40 eri lakia ja asetusta. Viranhaltijan on täytynyt hallita tämä valtava apparaatti. Pienessä seurakunnassa on ollut yksi toimistovirkailija, joka on sen osannut.”

    Osa seurakunnista vastusti aiemmin keskittämistä ja pelkäsi henkilöstönsä vähenevän. Palolan mukaan pelot osoittautuivat pääasiassa spekulaatioksi.

    ”Aluekeskusrekisterit rekrytoivat osan seurakuntien kirkonkirjojen pitäjistä. Lapuan hiippakunnassa kaikki työntekijät tulivat seurakunnista.”

    Osan työnkuvia mietittiin uusiksi, jotta he pystyivät jatkamaan seurakunnan palveluksessa.

    Lisää aiheesta
    • Suomen Sukututkimusseuran toiminnanjohtaja P.T. Kuusiluoma Messukylän hautausmaalla Tampereella elokuussa. LEHTIKUVA / KALLE PARKKINEN

      Uusi sukunimi voi löytyä 1800-luvun kirkonkirjasta – suvun nimeen palaaminen kiinnostaa aiempaa useampia

    • Poliisi teki teknistä tutkintaa Rautjärven kirkon raunioilla tiistaina päivällä.

      Historia ja perinne | Vain portaat jäivät ‒ ihmiset jättivät hyvästejä kirkon savuavilla raunioilla Rautjärvellä: "pahalta tuntuu"

    Artikkelin aiheet
    kirkonkirjat
    keskusrekisterit
    kirkkolaki
    Suomen evankelis-luterilainen kirkko
    seurakunta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää