• RuokaaSuomesta-palvelu on Maaseudun tulevaisuuden tekijä

    Olli Rehn palkitsi uuden suoramyyntipalvelun kehittäneen LähiPron Maaseudun tulevaisuuden tekijänä.
    Eero Kananen on kolmen nuoren yrittäjän perustaman LähiPron toimitusjohtaja.
    Eero Kananen on kolmen nuoren yrittäjän perustaman LähiPron toimitusjohtaja. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset
    7.10.201616:20
    Jukka Koivula

    Maaseudun tulevaisuuden tekijä 2016 -kilpailussa voiton vei pihtiputaalaisen LähiPro Oy:n kehittämä suoramyyntipalvelu, joka yhdistää kuluttajat ja lähiruuan tuottajat.

    LähiPron toimitusjohtaja Eero Kananen iloitsi voitosta tuoreeltaan MT:n haastattelussa KoneAgria-näyttelyssä.

    1,5 kuukautta sitten julkistettu suoramyyntikanava hakee nyt tunnettuutta ja lisää käyttäjiä, siksi tunnustus osui todella hyvään aikaan.

    "Keräämme mukaan niin kuluttajia kuin tuottajia ympäri Suomen", Kananen kertoi.

    Toinen tavoite on kehittää logistiikkaa edelleen niin suoramyyntiin kuin esimerkiksi Reko-renkaille, jotka voivat myös hyötyä RuokaaSuomesta -tuottajien verkostosta.

    Koko haastattelu on katsottavissa videolta.

    Voittajan valitsi kilpailun päätuomari, elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk.).

    "Laadukas suomalainen lähiruoka on kovasti kysyttyä. On oleellisen tärkeää, että kuluttajat löytävät myös pienet paikalliset tuottajat ja heidän tuotteensa. Kysymys on markkinapaikan luomisesta, missä kysyntä ja tarjonta voivat kohdata", Rehn toteaa.

    "Valitsin LähiPron ja RuokaaSuomesta.fi:n voittajaksi sen vuoksi, että se luo tuon markkinapaikan erinomaisella tavalla. Sähköisenä markkinapaikkana se mahdollistaa vaivattomasti tuottajien ja kuluttajien kohtaamisen ympäri Suomen", Rehn perustelee.

    MT:tä julkaiseva Viestilehdet on LähiPron osaomistaja.

    Tietoja kilpailusta

    Maaseudun tulevaisuuden tekijä -kilpailussa etsittiin uusia ideoita, innovaatioita, ihmisiä, yhdistyksiä ja yrityksiä, jotka kehittävät ja elävöittävät maaseutua.

    Sen järjestivät Jyväskylän nuorkauppakamari sekä yhteistyökumppanit Kilosoft, Pentik ja Valtra. Maaseudun Tulevaisuus -lehti on toiminut kilpailun suojelijana sen historian ajan.

    Kilpailun finaalivaiheeseen ylsivät myös BioGTS, Kylään.fi, Viljakas ja Palopuron symbioosi.

    Maaseudun tulevaisuuden tekijä valittiin nyt neljännen kerran. Aiemmin Suomen Nuorkauppakamareiden keskusliitto valitsi Vuoden nuoren maaseutuyrittäjän.

    Artikkelin aiheet
    RuokaaSuomesta
    lähiruoka
    LähiPro
    Maaseudun tulevaisuuden tekijä
    Olli Rehn
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle