• Vaativa orkidea palkitsee kokeilijan

    Orkideat tunnetaan pitkään kestävistä kukistaan, mutta myös vaativina kasvatettavina. Suomen orkideayhdistyksen puheenjohtaja Ari Matikka kannustaa kukkaharrastajia kokeilemaan.
    Lumikuningatar, Lumikuningatar-päivät talvipuutarhassa
    Lumikuningatar, Lumikuningatar-päivät talvipuutarhassa Kuva: Kimmo Haimi
    Uutiset
    21.2.201411:00
    MT toimitus

    Orkideayhdistyksen jäsenet ovat tuoneet tänä viikonloppuna omia kasvejaan Helsingin kaupungin talvipuutarhaan ja opastavat samalla orkideoiden kasvatuksen salaisuuksiin.

    Tapahtuman nimi, Lumikuningatar-päivät, viittaa talvipuutarhan upeisiin lumikuningatar-orkideoihin, jotka juuri nyt ovat huippukukinnassaan.

    Kotijuurillaan Himalajan etelärinteillä lumikuningattarien kerrotaan valkoisilla kukillaan jopa maalaavan rinteet valkoisiksi lumirajan alapuolella.

    Suomessa lumikuningattaret ovat ensimmäisiä täällä kasvatetuista trooppisista orkideoista, ja niitä tuotiin maahan jo 1800-luvun loppupuolella.

    Talvipuutarhan lumikuningattarien tarina on erikoista kasvihistoriaa. Niiden emokasvi vietti talvisodan ajan omistajaperheensä uunissa, kun perhe oli sotaa paossa. Kasvin selviytyminen oli ihme sinänsä, ja toinen ihme oli, että kasvi oli täydessä kukassa, kun perhe palasi kotiinsa.

    ”Nykyisin lumikuningattaria pidetään hankalampina, kun niitä kasvatetaan kerrostaloissa”, sanoo Ari Matikka .

    Jos orkideoista innostuu, Matikan mukaan tarjolla on helpompihoitoista valinnanvaraa, sillä yleisimmät kaupassa olevat orkideat on jalostettu tasalämpöön.

    Tapahtuma on avoinna tänään perjantaina kello 12–15 sekä lauantaina ja sunnuntaina kello 12–16. Talvipuutarha on Töölönlahden pohjoispuolella osoitteessa Hammarskjöldintie 1 A ja sinne on vapaa pääsy.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle