Äskeinen valtiovierailu, jossa kuningatar Silvia esiintyi minkkiturkissa ja Jenni Haukio lyhyessä kangastakissa, herätti mediassa tunteita. Eläimen ja elinkeinon puolustajat asettuivat vastakkain. Hyvässä kirjallisuudessa ei valita puolta, vaikka yleisesti aiheesta olisi monta mielipidettä.
Karin Erlandsson (s. 1978) onnistuu esikoisromaanissaan Minkkitarha erinomaisesti. Hän on sanonut, ettei hänellä ole selvää mielipidettä aiheesta, ainakaan hän ei halua olla tarhausta vastaan. Hän kasvoi Uudessakaarlepyyssä, turkistarhauksen ydinalueella.
Romaani kuvaa minkkien kasvatusta kahden sukupolven, osin kolmenkin aikana. Lukija saa vahvan tuntuman millaista työ on opettelusta alkaen. Ihmissuhteitten haasteellisuus tulee mukaan, kun tarha ottaa puolison ajan kokonaan. Ala vaatii hikeä, veren, lannan ja hajujen sietoa ja jonkun kyyneleitäkin.
Kylän ensimmäisen tarhan perustaa Evert. Talous kohenee humisten, rahaa tulee enemmän kuin taskuihin mahtuu. Vaimo saa turkin parhaista nahkoista. Poika Lars-Mikael kasvaa seuraajaksi, koulu jää sivuraiteelle kun uravalinta on muutoinkin selvä.
Uusi aika tuo vaikeudet. Ostajat vähenevät, kun kettutytöt alkavat tehdä iskujaan. Perhe-elämäkään ei suju odotetusti. Lars-Mikael pakenee työhön eikä osaa ennakoida seurauksia.
Helsingin Sanomissa Suvi Ahola piti tarhauksen kuvausta groteskina. Itse vartuin maaseudulla ja totuin näkemään sikoja kinnerpuussa. Uskon kerronnan silkan aitouden. Tapettavat eläimet eivät saa nimiä, niihin ei kiinnytä.
Konstailematta kuvatuissa tapahtumissa ei ole suurta draaman kaarta, mutta mahdollisuus sellaiseen kytee pinnan alla. Pettymyksiä voi tulla odottamattomasta suunnasta. Miten kukin ne kestää? Karin Erlandsson osaa virittää piilevää uhkaa arkisiin välähdyksiin.
Kerronta toi mieleeni välillä jopa William Faulknerin kuvaukset toimeen tulemisen ankarista ehdoista syvän Etelän maaseudulla, missä vanhan ja uuden kohtaaminen toi ristiriitoja, joita ihmisten oli vaikea käsitellä.
Hyvän romaanin merkki on sekin, että ihmiset jäävät elämään lukijan mieleen pitkäksi aikaa. Mitä heidän olisi pitänyt tehdä toisin? Pohjalainen luonne pyrkii pitämään liikaa sisällään.
Teos on valittu Ahvenanmaan edustajaksi ehdolle Pohjoismaisen neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajaksi. Toivotan Minkkitarhalle onnea matkaan, mutta ehdokkuus on jo palkinto sinänsä.
ANELMA JÄRVENPÄÄ-SUMMANEN
Karin Erlandsson: Minkkitarha. Suom. Tuija Mård.
321 sivua.
Schildts & Södeströms.