• Kontista vauhtia suoramyyntiin

    Uutiset
    10.8.201516:00
    MT toimitus

    Vantaa (MT)

    Vantaan asuntomessuilla esiteltiin PiggyBaggy-kylätilaa, joka tarjoaa vaihtoehdon ruokapiirien tavarantoimitukseen. Konttimainen kylätila toimii myös yhteisten tavaroiden säilytyksessä.

    Coreorient Oy:n, PiggyBaggy-palvelun ylläpitäjän ja kehittäjän, toimitusjohtaja Harri Paloheimo kertoo yrityksen olevan kiinnostunut kehittämään ratkaisuja maatilojen suoramyynnin ongelmiin.

    ”Tilasuoramyynnin määrät ovat vaihtelevia, joten niiden hoitamisessa ei ole tehokasta käyttää isoa logistiikkakoneistoa.”

    Konttiin pääsee sisään tunnistautumalla avainkortilla. Elektronisen tunnistamisen ansiosta kontin avaamista ja käyttöä voidaan seurata tehokkaasti.

    ”Kontti tuo lähialueen ihmiset yhteen ja parantaa vuorovaikutusta”, kertoo konttia asuntomessuilla esitellyt Lauri Huusko.

    ”Konseptista on hyötyä myös esimerkiksi vanhuksille, jotka eivät pääse helposti kauppaan. Ostosten kuljettaminen kotiosoitteisiin on kallista ja kontti voi toimia jakelupisteenä, joka on aina auki.”

    Kontti voi toimia myös kirjastona ja esimerkiksi osuuskunnan hankkimien tavaroiden, vaikkapa työkalujen, säilyttämispaikkana.

    Sinne voidaan viedä myös kierrätettäviä tavaroita, joille naapureilla on käyttöä.

    ”Kylätila helpottaa jakamistaloutta, jonka avulla ympäristökuormitusta voidaan vähentää. Se voi parantaa palvelujen saatavuutta, erityisesti maaseudulla”, painottaa Huusko.

    Terhi Pape-Mustonen

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    piggybaggy-kylä
    suoramyynti
    jakamistalous
    logistiikka
    vantaa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle