• Naiset teettävät lähes puolet kotien remonteista

    Kevät on remonttien aikaa. Taantumankin aikana kuluttajat ovat halukkaita niitä teettämään, kertoo tuore selvitys.
    Muun muassa kylpyhuoneremontit teetetään mielellään ulkopuolisella.
    Muun muassa kylpyhuoneremontit teetetään mielellään ulkopuolisella. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    28.4.201517:28
    MT toimitus

    44 prosenttia kotitalouksien remonttien tilaajista on naisia. Tieto perustuu selvitykseen, jonka on tehnyt remonttien kilpailutukseen erikoistunut palvelu tuhansien remonttitarjouspyyntöjen perusteella.

    "Tulos saattaa tulla yllätyksenä monelle, sillä remonttien suunnittelu ja tilaamiseen liittyvät markkinointimateriaalit on suunnattu maskuliiniselle yleisölle. Ehkä remontoimiseen liittyvien yritysten olisikin aika kasvattaa remonttien markkinointia feminiinisemmällä otteella", pohtii selvitysen teettäneen remontti-ilmoituspalvelu Urakkamaailman perustaja Kalle Koivuniemi.

    Selvityksessä kävi ilmi myös, että yhä useampi suomalainen teettää remontin ammattilaisella sen sijaan, että tekisi sen itse.

    Urakkamaailma kerää tietokantaansa tilastotietoa Suomen remontoimisesta, niin taloyhtiötasolla kuin myös kuluttajien keskuudesta.

    Tilastojen perusteella kaikkein yleisin kuluttajien teettämä remontti on sisämaalaus, joita on joka seitsemäs ammattilaisten tekemistä remonttitöistä. Toiseksi suosituin on kylpyhuoneremontti ja kolmanneksi suosituin lattian pintakäsittely.

    "Analysoimme tietokannassamme olevia tietoja ja mielenkiintoisena kysymyksenä meillä oli löytää suosituimmat remontit, jotka suomalaiset ulkoistavat remonttiammattilaisille. Kävimme analyysissämme läpi noin 5 000:n tarjouspyynnön tiedot", Koivuniemi kertoo.

    Taantuma on hiljentänyt uudisrakentamisen, mutta remontteja suomalaiset teettävät nytkin.

    Suomen Rakennusteollisuuden pääekonomisti Sami Pakarinen kertoo korjausrakentamisen ylittäneen uudisrakentamisen jo vuonna 2013.

    "Korjausrakentamisen kasvu painottuu asuinrakennustaloihin. Tänä vuonna on myönnetty huomattava määrä ARA:n korjauslainoja, joka varmasti tulee näkymään korjausrakentamisen kasvussa vuonna 2015."

    www.urakkamaailma.fi

    Artikkelin aiheet
    kotiremontit
    naiset ja remontointi
    Urakkamaailma
    korjausrakentaminen
    selvitykset
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle