• Kela pyytää tarkistamaan äitiyspakkauksen kahden bodyn nepparit – voivat aiheuttaa irrotessaan tukehtumisvaaran

    Tarkistus on tehtävä ensimmäisen pesun jälkeen.
    Kuvassa vuoden 2015 äitiyspakkauksen tuotteita.
    Kuvassa vuoden 2015 äitiyspakkauksen tuotteita. Kuva: Toni Forssell
    Uutiset
    23.1.201820:30
    STT

    Vuoden 2017 äitiyspakkauksessa on kaksi bodya, joiden nepparit saattavat irrota. Kela pyytää kaikkia äitiyspakkauksen saaneita tarkistamaan harmaa-valkoraidallisen bodyn ja aakkosbodyn nepparikiinnityksen.

    Tarkistus pitää tehdä sen jälkeen, kun bodyt on pesty ensimmäisen kerran. Jos nepparit irtoavat, tuote pitää poistaa heti käytöstä. Pienet irtoavat osat voivat aiheuttaa lapsille tukehtumisvaaran.

    Kelan mukaan korvaavan tuotteen saa olemalla yhteydessä Logistikas Hankintaan.

    Kela on saanut reklamaatioita kahdesta viime vuoden äitiyspakkauksessa olevasta bodysta. Paksun sauman vuoksi bodyjen nepparit eivät ole kiinnittyneet kankaaseen riittävän tiukasti, minkä vuoksi ne saattavat irrota.

    Kela jakaa vuosittain noin 35 000 äitiyspakkausta.

    Artikkelin aiheet
    Kela
    äitiyspakkaus
    turvallisuus
    tuoteturvallisuus
    vauvanvaatteet
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle