• Suomalainen mies ylitti rajan Venäjälle ja palasi – tällainen rangaistus miehelle voidaan tuomita

    Kaakkois-Suomen rajavartiosto sai tapauksesta hälytyksen tekniseltä valvontalaitteelta.
    Kuvituskuvaa Nuijanmaalta.
    Kuvituskuvaa Nuijanmaalta. Kuva: Mikko Nikkinen
    Uutiset|Yhteiskunta
    21.6.202510:30
    Santeri Nousjoki

    Suomalaisen miehen epäillään ylittäneen Suomen ja Venäjän välisen rajan laittomasti Parikkalassa juhannusaattona, kertoo Rajavartiolaitos.

    Rajavartiolaitoksen tiedotteen mukaan Kaakkois-Suomen rajavartiosto sai tapauksesta teknisellä valvontalaitteella hälytyksen Parikkalan Pitkäpohjan läheisyydestä.

    Rajavartioston partio tavoitti miehen ja otti hänet kiinni epäiltynä valtionrajarikoksesta. Rajavartiosto aloitti asiasta myös esitutkinnan.

    Kaakkois-Suomen alueen rajavaltuutettu on ollut asian selvittämiseksi yhteydessä Venäjän Viipurin alueen rajavaltuutettuun.

    Luvattomasta valtakunnan rajan ylittämisestä voidaan tuomita sakkoja tai enintään kuuden kuukauden vankeustuomio.

    Tiedotteessa muistutetaan, että rajavyöhykkeellä liikkuminen on aina luvanvaraista. Luvaton liikkuminen ja oleskelu on rangaistavaa.

    Luvattomasta valtakunnan rajan ylittämisestä eli valtionrajarikoksesta voidaan tuomita sakkoja tai enintään kuuden kuukauden vankeustuomio.

    Luvattomasta oleskelusta rajavyöhykkeellä seuraa puolestaan yleensä sakkoja.

    Lisää aiheesta
    • Luvattomasta rajanylityksestä kertoi Rajavartiolaitos. Kuvituskuva. LEHTIKUVA / Emmi Korhonen.

      Ulkomaat | Suomalainen ylitti itärajan luvattomasti

    • Mies oli ilmoittanut hätäkeskukselle olevansa Venäjällä 15 kilometrin päässä valtakunnan rajasta ja tarvitsevansa apua.

      Yhteiskunta | Suomalaismies ylitti itärajan laittomasti ja löytyi kylmettyneenä Venäjän puolelta

      Tilaajalle
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle