• Arktinen ilmamassa kiristää pakkaslukemia koko maassa

    Suomen ylle pyörähtää koillisesta entistä kylmempää ilmamassaa. Sää on sen myötä lähipäivinä poutainen ja hyvin kylmä.
    Uutiset|Sää
    3.1.202609:21
    Jani Sorsa & Eevi Silvennoinen

    Tänään lauantaina maan eteläosassa sataa vielä ajoittain lunta, mutta vähitellen tuuli kääntyy koillisen puolelle ja lumisateet heikkenevät. Pilvisyys on lähipäivien ajan vaihtelevaa ja vähäistä lumisadetta voi esiintyä, mutta lumikertymää tästä ei juurikaan jää.

    Kuluvan talven toistaiseksi kylmin lämpötila, -39,9 astetta, mitattiin eilen 2.1. aamuyöllä Kilpisjärvellä. Arktisen kylmän ilmamassan myötävaikutuksesta viikonloppuna sekä alkuviikosta myös 40 pakkasasteen ylitykset ovat Lapissa mahdollisia. Maan keskivaiheilla pakkanen kiristyy -30 asteen tienoille, ja etelässäkin ollaan lähellä -20 astetta.

    Kylmin päivä on näillä näkymin todennäköisimmin maanantai tai tiistai, mutta pilvisyyden ennustamisen vaikeus tekee myös lämpötilaennusteesta varsin epävarman. Seuraava lauhtuminen on mahdollinen aikaisintaan ensi viikon puolenvälin tienoilla, mutta toisaalta kylmä sää voi hyvinkin jatkua koko viikon yli.

    Jani Sorsa ja Eevi Silvennoinen

    Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologeja

    Artikkelin aiheet
    sääennuste
    talvisää
    Ilmatieteen laitos
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita