• Perussuomalaiset vaihtoivat ryhmäjohdon

    Uutiset
    5.2.201415:00
    Eija Mansikkamäki

    Vain perussuomalaiset laittoivat ryhmäjohtonsa uusiksi reilua vuotta ennen eduskuntavaaleja.

    Ryhmäjohtajaksi valittiin ensimmäisen kauden kansanedustaja Jari Lindström, 48, ja varapuheenjohtajiksi Maria Lohela ja Kaj Turunen.

    Ryhmänjohtajan paikalta äänin 20–13 syrjäytetty Pirkko Ruohonen-Lerner syytti Turusta, ja Reijo Tossavaista, Vesa-Matti Saarakkalaa ja muutamia muitakin ”myyräntyöstä” itseään vastaan. Omaa työtään hän vertasi kivirekeen, koska on joutunut hoitamaan muidenkin töitä.

    Lindström lupaa muutosta ja nopeampaa reagointia politiikkaan. Lindström on vuonna 2006 sulkeneen UPM:n Voikkaan-tehtaan työntekijä. Viime kesänä hän pyrki puoluesihteeriksi, mutta jäi valitsematta.

    Varapuheenjohtajan paikastaan luopunut Pentti Kettunen uskoo Lindströmin ymmärtävän taustansa vuoksi duunarin arkea ja pärjäävän 38-päisen ryhmän vetäjänä.

    Muut eduskuntaryhmät jatkavat vanhoilla vetäjillään. Kokoomuksen ryhmänjohtajana jatkaa Petteri Orpo ja varapuheenjohtajina Lenita Toivakka, Arto Satonen ja Outi Mäkelä.

    SDP:n ryhmää vetävät vastakin Jouni Backman sekä varapuheenjohtajat Sirpa Paatero ja Johanna Ojala-Niemelä.

    Keskustan ryhmyrinä jatkaa Kimmo Tiilikainen ja varapuheenjohtajina Anne Kalmari ja Tuomo Puumala.

    Vasemmistoliiton ryhmää vetävät Annika Lapintie, Silvia Modig ja Risto Kalliorinne, vihreiden Outi Alanko-Kahiluoto, Oras Tynkkynen ja Satu Haapanen sekä kristillisdemokraattien Peter Östman, Leena Rauhala ja Sauli Ahvenjärvi.

    Eero Heinäluoma jatkaa eduskunnan puhemiehenä ja ensimmäisenä varapuhemiehenä Pekka Ravi (kok.) ja toisena varapuhemiehenä Anssi Joutsenlahti (ps.).

    Puhemiehistö ennakoi kansanedustajille vaikeita valtiopäiviä, koska edessä on heikko taloustilanne sekä suuria asioita, kuten sote- ja kuntauudistus. Heinäluoma ennakoikin ”pomppuisaa kevättä”.

    Puhemiehistö lupaa helpottaa kyselytunnilla opposition ja yksittäisten kansanedustajien kysymistä ministereiltä ryhmien sijasta.

    EIJA MANSIKKAMÄKI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Perussuomalaiset
    eduskuntaryhmä
    poliittinen johtajuus
    Jari Lindström
    suomen politiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria