
MTK tukee eduskuntavaaleissa reilua 70 ehdokasta. Perusteet ovat selkeät ja linja on sama kuin aiemminkin, järjestötoiminnan johtaja Perttu Pyykkönen kertoo.
”Tuemme eri puolueiden keskeisiä ehdokkaita, jotka ymmärtävät ja ovat profiloituneet maa- ja metsätalousasioissa eli osaavat arvioida asioita maaseudun yrittäjyyden ja maa- ja metsätalouden kannalta.”
Ohjenuorana voi käyttää vaikkapa MTK:n kymmentä vaaliteesiä.
Tukea menee käytännössä kaikkiin eduskuntapuolueisiin ja vaalipiireihin eli koko Suomeen, sekä istuville että uusille ehdokkaille. Summa yksittäiselle ehdokkaalle on 500–3 000 euroa.
Tuen saajista edustaa keskustaa 44, prosenttia, kokoomusta 25, SDP:tä 13, perussuomalaisia 7, kristillisdemokraatteja 4,2, vihreitä 2,8 RKP:tä 2,8 ja vasemmistoliittoa 1,4 prosenttia. Naisia heistä on kolmannes.
MTK:n jäseniä maatalouden ja metsän puolelta on ehdolla arviolta 150, mutta kaikki 70 tuen saajaa eivät välttämättä ole jäseniä.
MTK:n vaalibudjetti on kaikkiaan reilut 100 000 euroa, josta ehdokkaiden suoraa tukea on 70 000 euroa. Lisäksi potti kattaa MT:ssä näkyvän aktivointikampanjan äänestämisen puolesta ja MTK:n 10 teesiä -esitteen painokulut.
”Suorien avustusten lisäksi olemme osallistuneet seminaareihin ja tarjonneet jäsenille mahdollisuutta edulliseen ilmoitteluun MT:n painetussa ja verkkolehdessä”, Pyykkönen kertoo.
MTK:n luottamushenkilöistä ehdolla ovat valtuuskunnan puheenjohtaja Eerikki Viljanen (kesk.), johtokunnan jäsen Markus Eerola (kok.) ja valtuuskunnan jäsen Sanna Kurki (kesk.) Uudeltamaalta, johtokunnan jäsen Asko Miettinen (kesk.) Savo-Karjalasta, MTK:n järjestöpäällikkö, mutta ministerin erityisavustajana toimiva Pertti Hakanen (kesk.) Pirkanmaalta, entinen MTK-Pohjois-Suomen puheenjohtaja Jari Ahlholm (kesk.) Oulun vaalipiiristä, elinkeinopolitiikka- ja yrittäjyysvaliokunnan jäsen Helena Halinen (kesk.) Hämeestä, valtuuskunnan jäsen Mikko Uusitalo (kesk.) Satakunnasta sekä MTK-Etelä-Savon toiminnanjohtaja Vesa Kallio (kesk.) Kaakkois-Suomen vaalipiiristä.
Entinen maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) ilmoitti viime viikolla tukevansa Kalliota.