• SYKE varoittaa: Jäiden lähtö on hieman etuajassa, eikä niiden kestävyyteen kannata enää luottaa Etelä-Suomessa

    Heikon, sohjosta muodostuvan kohvajään osuus on ollut tänä vuonna suuri,.
    Järvissä jäät ovat jo heikkoja maan eteläosissa. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen
    Järvissä jäät ovat jo heikkoja maan eteläosissa. LEHTIKUVA / Martti Kainulainen 
    Uutiset
    29.3.201917:11
    STT

    Jäille ei ole enää asiaa maan eteläosissa, kertoo Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) johtava hydrologi Bertel Vehviläinen.

    "Ne, jotka tuntevat jäät ja ottavat niin sanotusti oman vastuun, varmasti tietävät, mitä tekevät. Tällaiselle tavalliselle pulliaiselle on parempi vain sanoa, että ei ole mitään asiaa enää jäille varsinkaan Etelä-, Lounais- ja Varsinais-Suomessa."

    Jokijäitä ei etelässä enää ole, ja Vehviläisen mukaan joissa ei pysty enää kuin uimaan. Järvissä jäät ovat heikkoja, ja rannat ovat jo laajalti sulia. Jäiden lähtö on Vehviläisen mukaan hieman etuajassa.

    Yöllä syntyy edelleen jäätä, mutta päivän aikana nekin sulavat yleensä pois.

    "Jos menee aamulla sinne jäälle, niin illalla ei pääse enää pois", hydrologi toteaa.

    Heikon, sohjosta muodostuvan kohvajään osuus on ollut tänä vuonna suuri, Vehviläinen kertoo. Jäät ovat kestävyydeltään vain puolet teräsjään vahvuudesta. Tämä on hyvä muistaa Pohjois-Suomessa, jossa talvi on vielä käynnissä.

    "Jos jäälle yrittää mennä jollain raskaammalla välineellä, on hyvä muistaa, että jään vahvuus vastaa vain puolta teräsjäästä", Vehviläinen sanoo.

    Tänään ja huomenna on pohjoisessa tiedossa voimakasta tuulta. Ilmatieteen laitos on antanut alueelle tuulivaroituksen.

    "Mitään kovin merkittäviä vahinkoja ei todennäköisesti tule. Tämä johtuu siitä, että maassa on routaa kauttaaltaan. Vaikutukset jäävät ainakin puustolle vähäisiksi", kertoo Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka.

    Puuskainen länsituuli vaikuttaa eniten Kajaanin, Kuusamon ja Etelä-Lapin alueilla. Huomenna tuuli heikkenee hieman, mutta iltapäivän aikaan päästäneen samoihin tuulennopeuksiin kuin tänään.

    Etelässä on tänään aurinkoista ja lämmintä, ja elohopea pomppii parhaimmillaan hieman 10 asteen yläpuolella. Pohjoisessa pyöritään lämpötiloissa nollan paikkeilla. Viikonlopun aikana päivälämpötilat laskevat myös etelässä lähelle nollaa. Yölämpötilat laskevat viikonlopun aikana kymmenkunta astetta.

    Syynä lämpötilojen laskuun on tuulen suunnan kääntyminen. Viikonlopun aikana tuuli puhaltaa luoteesta ja tuo kylmää ilmaa Norjasta sekä Jäämeren suunnalta.

    Ensi viikolla lämpötilat alkavat taas näyttää nousevilta. Tämän päivän lämpötilat jäänevät kuitenkin Punkan mukaan seuraavien 10 päivän korkeimmiksi.

    Artikkelin aiheet
    Suomen ympäristökeskus (SYKE)
    jäiden lähtö
    kohvajää
    sää ja olosuhteet
    Etelä-Suomi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria