• Tukes: Puistoissa käytetty hyväksymättömiä kasvinsuojeluaineita

    Puistoissa käytetään kasvinsuojeluaineita pääosin turvallisesti. Puutteita löytyi kirjanpidosta ja muutama toimija on käyttänyt Suomessa hyväksymättömiä aineita.
    Eniten käytetty valmiste viheralueilla on glyfosaatti.
    Eniten käytetty valmiste viheralueilla on glyfosaatti. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    19.1.201616:35
    Tuure Kiviranta

    Kasvinsuojeluaineiden käyttö on turvallista puistoissa ja leikkipuistoissa, kertoo Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes.

    Virasto selvitti viime vuonna kasvinsuojeluaineiden käytöstä aiheutuvia riskejä leikkipuistoissa, kuntien viheralueilla ja huvipuistoissa. Tavoitteena oli varmistaa, ettei kasvinsuojeluaineista aiheudu erityistä riskiä terveydelle tai ympäristölle.

    Tarkastetuissa 56 kohteessa kasvinsuojeluaineiden käyttö oli pääsääntöisesti vähäistä. Eniten käytetty valmiste oli glyfosaatti. Sitä käytettiin varsinkin viher- ja katualueilla sekä jättiputkien torjuntaan.

    Eniten puutteita löytyi kasvinsuojeluaineiden käytön kirjanpidossa. Muutamassa kohteessa oli puutteita kasvinsuojeluaineiden varastoinnissa. Muutama toimija oli käyttänyt Suomessa hyväksymättömiä kasvinsuojeluaineita. Ne olivat kivetysten ja käytävien rikkakasvitorjuntaan tarkoitettuja etikka- ja sitruunahappovalmisteita.

    Artikkelin aiheet
    Tukes
    kasvinsuojeluaineet
    puistot
    leikkipuistot
    glyfosaatti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria