
Maaliskuun ensimmäiset päivät ovat olleet etenkin maan itäosassa ja keskivaiheilla sateisia.
Kalajoen Mehtäkylän havaintoasemalla on mitattu 5.3. mennessä jo 22,3 millimetriä. Lisää voi tulla myös lähipäivinä, vaikka sadealueiden tahti aavistuksen hiipuukin.
Tänään torstaina sateita liikkuu jälleen maan itäosassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Lumena nämä sateet tulevat lähinnä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun puolella, jossa lunta voi kertyä noin 5 senttimetriä.
Etelämpänä sateet ovat vetisiä. Perjantaipäivänä sateet taukoavat hetkeksi, mutta lauantaina uusi sadealue saapuu jo lännestä.
Tämä sadealue kohdistuu aiemmista poiketen Lappiin. Muualla maassa lauantaipäivä voi olla aurinkoinen ja miltei keväisen oloinen.
Lämpötilat ovat tänään torstaina ajankohtaan nähden jopa poikkeuksellisen korkeita. Maan lounaisosassa jopa +10 astetta saattaa paikoin ylittyä
Myös loppuviikolla lämpötilat ovat keskimääräistä korkeampia, mutta kaikkein lauhin ilmamassa väistyy Suomen yltä ja lämpötiloissa tapahtuu pientä laskua.