Marinin hallitus on kuin oirehtiva työyhteisö – syitä sen huteraan tilaan on ainakin kolme

Miltä kuulostaisi työyhteisö, jonka jäsenet ovat jakautuneet kuppikuntiinsa, eivät luota toisiinsa ja lavertelevat toistensa huonoista puolista ulkopuolisille? Työpaikka kriisiytyy kun kaikki vuorollaan ottavat räikeitä irtiottoja yhteisestä linjasta.

Aivan, kuvailussa oli Suomen hallituksen toiminta. On toki muistettava, että kansanedustajien valintatapa poikkeaa tavanomaisista työpaikoista. Heidät valitsee ja halutessaan erottaa Suomen kansa eduskuntavaaleissa. Työyhteisön peruslainalaisuudet ovat silti Arkadianmäellä samat kuin muuallakin. Luottamusta joko on tai ei ole.

Viime aikoina hallituksen rivejä on repinyt ennallistaminen ja saamelaiskäräjälaki. Kiistojen sisältöä olennaisempaa on, miksi julkinen tora kärjistyi tähän pisteeseen. Monipuoluehallituksessa on aina erilaisia näkemyksiä ja painotuksia. Silti pitäisi pystyä kompromisseihin ja tulla ihmisinä toimeen, vaikka asiat jakavat rajustikin.

Syitä hallituksen huteraan tilaan on ainakin kolme. Historiansa suurimman vaalitappion kokenut keskusta on oirehtinut koko ajan. Oikeisto-opposition rumputuli keskustan juoksuhautaan on tehnyt maalaisliiton perillisten politiikasta lyhytjänteistä tempoilua. Puolueiden kannatus yleensä laskee hallituksessa, mutta kun se on 10 prosentin luokkaa, ovat entisen suurpuolueen pasmat sekaisin. Eduskuntavaalitkin ovat nurkan takana. Onnistumisia pitäisi saada, vaikka sitten hallituskumppaneiden kustannuksella.

Toinen syy on vihreiden radikalisoituminen. Helsinkiläisvetoinen puolue on lähentynyt ideologista puritanismia vaalivaa kansainvälistä woke-ilmiötä, jossa enemmistöjä ja oletettuja enemmistöjä vastaan hyökitään. Vihreät on kadottanut yleispoliittisen otteensa sivistys- ja sosiaalipolitiikasta ja korvannut sen identiteettipoliittisella vaahtoamisella. Vihreä ympäristöpolitiikka on entistäkin mustavalkoisempaa.

Kolmas hallitusta raastava ongelma liittyy johtamiseen, tai sen ajoittaiseen täydelliseen puuttumiseen. Tässä syyttävä sormi osoittaa demareita ja pääministeri Sanna Marinia. Marinista on sukeutunut kansainvälinen julkkis, jollaista Suomen politiikassa ei ole ennen nähty. Somessa mielellään esiintyvä pääministeri ei kuitenkaan kykene tai jaksa pitää omaa hallitustaan hallinnassa. Johtamisen ongelmat ovat ilmiselviä ja syviä.

Sääli on, että hallituksen saavutukset hautautuvat riitelyn alle. Niitäkin nimittäin on. Maakuntapohjaisen sote-uudistuksen läpi vieminen usean vaalikauden tyrimisen jälkeen, kelvollinen suoriutuminen koronakriisistä, Suomen vieminen Nato-tielle Venäjän aloitettua barbaarimaisen hyökkäyssodan Ukrainassa. Hallitus on kääntänyt koulutuspolitiikan suunnan keskittävästä hajauttavaksi uusilla aloituspaikoilla ja koulutusohjelmilla maakuntien korkeakouluihin.

Merkittävin ongelma on alusta asti ollut velka. Valtion lisävelan ottaminen koronakriisissä oli ymmärrettävää, mutta sittemmin budjettiraamit ovat alkaneet vuotaa sieltä sun täältä. On päivänselvää, ettei tällainen ole vastuullista taloudenpitoa.

Marinin hallitus on viimeisellä rannalla toimintakykynsä ja uskottavuutensa kanssa. On täysin hallituksesta itsestään kiinni, miten se tullaan muistamaan.