• Tuulivoimatuotantoon soveltuvia uusia alueita löytyi pohjalaismaakunnista paljon – selvityksessä kohteita sekä mantereelta että mereltä

    Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjanmaan tuulivoimaselvitys on valmistumassa. "Alueen potentiaali tuulivoimasijoittelun kannalta on todella merkittävä", maakuntaliitot tiedottavat.
    Uusia tuulivoima-alueita arvioiva selvitys koskee Etelä- ja Keski-Pohjanmaata sekä Pohjanmaata. Pohjanmaalla Närpiön Kalaxissa on Fortumin tuulivoima-alue, joka aloitti toimintansa viime vuoden lopussa. Arkistokuva Kalaxista on viime joulukuulta.
    Uusia tuulivoima-alueita arvioiva selvitys koskee Etelä- ja Keski-Pohjanmaata sekä Pohjanmaata. Pohjanmaalla Närpiön Kalaxissa on Fortumin tuulivoima-alue, joka aloitti toimintansa viime vuoden lopussa. Arkistokuva Kalaxista on viime joulukuulta. Kuva: Johannes Tervo
    Uutiset
    2.12.202123:00
    Antti Kantola

    Kolme maakuntaliittoa ovat arvioineet uusia alueita, jotka voisivat soveltua tuulivoiman tuotantoon. Selvityksen tuloksia käytetään hyväksi maakuntakaavojen valmistelussa.

    Pohjanmaalla sijaitsee 36 mahdollista tuulivoima-aluetta. Niiden yhteispinta-ala on noin 2 500 neliökilometriä.

    Etelä-Pohjanmaalta löytyi 30 tuulivoimatuotantoon soveltuvaa uutta aluetta, joiden yhteispinta-ala on 780 neliökilometriä.

    Keski-Pohjanmaan 25 mahdollisen tuulivoima-alueen koko on yhteensä 950 neliökilometriä.

    Yksittäisen alueen koko vaihtelee yhdestä neliökilometristä 80 neliökilometriin. Merellä sijaitsee kymmenen kohdetta.

    "Suurin osa jatkotarkasteluun valituista alueista soveltuu kokonaan tai osittain tuulivoimatuotantoon", maakuntaliitot tiedottavat.

    Liitot kertovat, että "monen alueen toteuttaminen vaatii kuitenkin luonnonsuojelulain mukaisen Natura-arvioinnin ja lisäselvityksiä".

    Kaavoitusprosessin aikana ratkaistaan, mitkä kohteet lopulta osoitetaan tuulivoima-alueiksi maakuntakaavoissa.

    Konsulttiyhtiö FCG Finnish Consulting Group laati tuulivoimaselvityksen maakuntaliitoille.

    Liitot julkaisevat selvityksen loppuraportin verkkosivuillaan ensi viikolla.

    Artikkeliin on vaihdettu kuva 3.12. kello 8.25.

    Lue lisää:

    Tuulivoima on Suomelle roima kilpailuetu suuren maapinta-alan vuoksi – Suomella mahdollisuus energian viejäksi tuonnin sijaan

    Tuulivoimasta tuli yhteismetsien rahasampo, mutta sopimuksiin tarvitaan ammattiapua

    Tuulimyllytontteja haalitaan nyt kaikin keinoin – "Yksittäinen maanomistaja kokee olevansa aika kuutamolla"

    "Maa menee puoli-ilmaiseksi", sanoo metsänomistaja siirtolinjan alle jäävästä alasta – "Lakipykälien mukainen korvaus käyttöoikeudesta", kertoo tuulivoimayhtiö

    Artikkelin aiheet
    tuulivoima
    Pohjanmaa
    Etelä-Pohjanmaa
    Keski-Pohjanmaa
    maakuntakaava
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria