• Itärajan kautta tulleet eivät ole saaneet myönteisiä turvapaikkapäätöksiä – 190 turvapaikanhakijaa kadonnut vastaanottokeskuksista

    Merkittävä osa itärajan kautta saapuneista turvapaikanhakijoista on pyrkinyt aiemmin EU-alueelle Valko-Venäjän kautta.
    Päätöksiä itärajan kautta loppuvuonna tulleista turvapaikanhakijoista on tähän mennessä tehty noin 70, kertoi Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Antti Lehtinen tiedotustilaisuudessa.
    Päätöksiä itärajan kautta loppuvuonna tulleista turvapaikanhakijoista on tähän mennessä tehty noin 70, kertoi Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Antti Lehtinen tiedotustilaisuudessa. Kuva: LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Uutiset|Yhteiskunta
    31.1.202413:15
    STT

    Itärajan kautta viime vuoden lopulla tulleille turvapaikanhakijoille ei tähän mennessä ole annettu lainkaan myönteisiä turvapaikkapäätöksiä, kertoo Maahanmuuttovirasto.

    Päätöksiä on tähän mennessä tehty noin 70, kertoi Maahanmuuttoviraston turvapaikkayksikön johtaja Antti Lehtinen tiedotustilaisuudessa. Niistä noin kaksi kolmasosaa on kielteisiä ja kolmasosa raukeamisia. Hakemus raukeaa esimerkiksi silloin, kun turvapaikanhakija on poistunut Suomesta.

    Venäjän kautta tulleita turvapaikanhakijoita on kadonnut vastaanottokeskuksista noin 190.

    "Heidän kohdemaansa ei välttämättä ole Suomi”, Lehtinen toteaa.

    Merkittävä osa itärajan kautta saapuneista turvapaikanhakijoista on pyrkinyt aiemmin EU-alueelle Valko-Venäjän kautta.

    Venäjän rajan yli saapui Suomeen loppuvuonna hieman alle 1  300 turvapaikanhakijaa. Määrä on Lehtisen mukaan hieman pienempi kuin Rajavartioston tietoihin perustuneet alustavat tiedot.

    Itärajan kautta saapuneet turvapaikanhakijat ovat pääosin 20–30-vuotiaita miehiä. Joukossa on jonkin verran muunlaisiakin henkilöitä, myös joitakin yksin tulleita alaikäisiä. Näiden turvapaikanhakijoiden joukossa on yli 20 kansalaisuutta, mutta suurin osa heistä on Syyrian, Somalian tai Jemenin kansalaisia.

    Maahanmuuttoviraston ylijohtajan Ilkka Haahtelan mukaan itärajan tilanne on ollut ensimmäinen kerta, kun Suomen kautta pyritään laajamittaisesti Schengen-alueelle.

    "Ollaan samassa tilanteessa, jossa Etelä-Euroopan maat olleet jo aiemmin”, sanoi Haahtela tiedotustilaisuudessa.

    Kansalaisuushakemusten määrä kasvoi Maahanmuuttoviraston mukaan merkittävästi vuonna 2023. Kansalaisuuden sai yli 13  000 henkilöä. Vuonna 2022 luku oli noin 10  500.

    Kansalaisuushakemuksia jätettiin viime vuonna yhteensä runsaat 18  000. Vuonna 2022 määrä oli hieman alle 13  000.

    "Tässä on tosi merkittävää kasvua edelliseen vuoteen verrattuna”, sanoi Maahanmuuttoviraston lupa- ja kansalaisuusyksikön johtaja Pauliina Helminen tiedotustilaisuudessa.

    Maahanmuuttovirastossa arvioidaan, että kansalaisuushakemusten määrän kasvuun ovat osaltaan vaikuttaneet uudessa hallitusohjelmassa esitetyt muutokset Suomen kansalaisuuden myöntämisen edellytyksiin.

    Helmisen mukaan vaikuttaa siltä, että kansalaisuutta ovat suunnilleen viime kesästä lähtien kiirehtineet hakemaan monet sellaiset, joilla hakeminen on ollut aiemminkin mielessä.

    "Ilmiö on aika uusi”, sanoi Helminen.

    Eniten kansalaisuushakemuksia jättivät Venäjän, Irakin, Syyrian, Afganistanin ja Somalian kansalaiset. Kansalaisuutta hakeneista noin 30 prosenttia on saanut kansainvälistä suojelua.

    Työperäinen maahanmuutto väheni viime vuonna verrattuna vuoteen 2022, jolloin se oli Maahanmuuttoviraston mukaan ennätyksellisellä tasolla. Uusia työperusteisia oleskelulupahakemuksia tehtiin viime vuonna noin 17  000, vuonna 2022 taas lähes 21  000.

    Työperäisen maahanmuuton korkean tason taustalla ovat Maahanmuuttoviraston mukaan muun muassa Suomen työvoimapula ja yritysten rekrytointiverkostojen kehittyminen. Hakemusmäärän laskuun edellisvuodesta on vaikuttanut muun muassa talouden taantuma ja rakennusalan hiljentyminen.

    Suomessa jätetään tänä vuonna noin 3  500–4  500 uutta turvapaikkahakemusta, arvioi Maahanmuuttovirasto. Viime vuonna määrä oli noin 5  400 eli hieman vähemmän kuin vuonna 2022, jolloin turvapaikkahakemuksia tehtiin noin 5  800.

    Tilapäisen suojelun hakijoita Maahanmuuttovirasto ennakoi tulevan tänä vuonna noin 8  000–12  000. Kyse on ukrainalaisista, jotka pakenevat Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Viime vuonna tilapäistä suojelua myönnettiin lähes 19  000:lle Ukrainasta paenneelle. Vuonna 2022 määrä oli yli 45  000.

    Tilapäinen suojelu eroaa turvapaikan hakemisesta. Tilapäistä suojelua myönnetään rajatulle kohderyhmälle, eikä siihen sovelleta yksilöllistä harkintaa suojelun tarpeesta kuten turvapaikanhakijoihin. Ukrainasta paenneiden tilapäisen suojelun oleskelulupia jatketaan tänä vuonna ilman hakemusta maaliskuuhun 2025 asti, kertoo Maahanmuuttovirasto.

    Ukrainan sodan ja siitä seuraavan pakolaisuuden kehittymistä on vaikeaa ennakoida, toteaa Maahanmuuttovirasto tiedotteessa.

    Artikkelin aiheet
    turvapaikanhakijat
    Maahanmuuttovirasto
    itaraja
    kansalaisuushakemus
    Ukrainan sota
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle