• Aluevaaleissa ehtii äänestää vielä tänään ja sunnuntaina – pienissä kunnissa varahenkilöt paikoin kortilla, myös ulkoäänestyksissä vaikeuksia

    Pienissä kunnissa vaalitoimielinten varahenkilöjärjestelyihin on pystytty varautumaan muita heikommin, Kuntaliiton kyselyn tulokset kertovat.
    Aluevaalien järjestäminen on vaatinut kunnilta paljon poikkeusjärjestelyjä, osin hyvin nopealla aikataululla.
    Aluevaalien järjestäminen on vaatinut kunnilta paljon poikkeusjärjestelyjä, osin hyvin nopealla aikataululla. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset
    18.1.202221:54
    Paula Liesmäki

    98 prosenttia kunnista kertoo voivansa järjestää aluevaalit täysin tai melko terveysturvallisesti, kertoo Kuntaliiton maanantaina julkaisema kysely.

    28 prosenttia kunnista arvioi, että vaalit voidaan järjestää täysin terveysturvallisesti ja 70 prosenttia arvioi järjestelyjen onnistuvan melko terveysturvallisesti.

    Viime vuonna – ennen kuntavaalien siirtoa – kunnista 78 prosenttia koki voivansa järjestää vaalit täysin tai melko terveysturvallisesti.

    Aluevaalien ennakkoäänestys päättyy tänään. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 23. tammikuuta.

    Kuntaliiton kyselyn perusteella kunnat ovat ottaneet vaalitoimielinten varahenkilöjärjestelyt laajasti käyttöön.

    Joka kolmas vastannut kunta arvioi pystyneensä varautumaan varahenkilöjärjestelyihin kattavasti ja runsaat puolet kertoi pystyneen varautumaan osittain.

    Etenkin suurissa yli 100 000 asukkaan kaupungeissa kerrottiin varautumisen onnistuneen kattavasti.

    20 001–50 000 asukkaan kunnissa on puolestaan pystytty muita heikompaan varautumiseen varahenkilöiden osalta. Niistä 10 prosenttia vastasi, ettei ole varautunut varahenkilöjärjestelyin.

    Samoin vastasi 7 prosenttia alle 5 000 asukkaan kunnista ja 4 prosenttia 10 000–20 000 asukkaan kunnista. 5 000–10 000 asukkaan kunnista 10 prosenttia on varautunut vain muutamien henkilöiden osalta.

    Vaalien järjestäminen on vaatinut kunnilta paljon poikkeusjärjestelyjä, osin hyvin nopealla aikataululla.

    Joka viidennellä kunnalla on ollut vaikeuksia järjestää äänestysmahdollisuus karanteeniin tai eristykseen määräytyville.

    Kuntaliiton kyselyn mukaan vaikeuksia ilmenee kaikenkokoisissa kunnissa. Ainoastaan 50 000–100 000 asukkaan kunnat vastasivat, että äänestysmahdollisuus järjestyy helposti tai melko helposti. Sekä isommissa että pienemmissä kunnissa on ollut vaikeuksia järjestää äänestämismahdollisuus.

    ”Monissa kunnissa vaalihenkilöstön määrä saattaa olla jo valmiiksi minimimitoituksella. Etenkin näissä tilanteissa ulkoäänestäminen aiheuttaa haasteita”, Kuntaliiton varautumisen ja turvallisuuden erityisasiantuntija Ari Korhonen kertoo.

    Kuntaliitto toteutti kunnille kyselyn aluevaalien vaalijärjestelyjä ja terveysturvallisuutta koskien viikolla 3.

    Kyselyyn vastasi 183 Manner-Suomen kuntaa, eli 63 prosenttia kunnista, joissa järjestetään aluevaalit. Vastauksia saatiin kaikilta muilta hyvinvointialueilta paitsi Vantaa-Keravalta.

    Artikkelin aiheet
    aluevaalit
    Kuntaliitto
    äänestäminen
    kunnat
    terveysturvallisuus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle