• Satoja hehtaareita peltoayhä veden alla Karvialla

    Uutiset
    16.7.201216:00
    Veikko Niittymaa

    Etelä-Pohjanmaan eteläosia ja Pohjois-Satakuntaa koettelevat tulvat olivat laskussa sunnuntaina. Karvialla vesi peitti parhaimmillaan tuhatkunta hehtaaria peltoja ja sunnuntaina veden alla oli edelleen satoja hehtaareita.

    Tarkkaa kuvaa tulva-aloista ei vielä ole.

    ”Keskustelin perjantaina kunnan maaseutuasiamiehen kanssa ja näyttää siltä, että pahimmillaan veden alla oli tuhatkunta hehtaaria jopa yli yksin Karvialla”, toteaa MTK-Karvian puheenjohtaja Toni Hietanen.

    Tuhat hehtaaria tarkoittaa karkeasti joka kuudetta peltoa, Hietanen laskee.

    Rankat sateet ovat kastelleet pellot perusteellisesti ja sadonmenetykset ovat merkittäviä myös tulvilta säästyneillä pelloilla. Hietasen maitotilalla varaudutaan toiseen säilörehusatoon. Viikon parin pouta tarvitaan, jotta pellot kantavat taas koneita.

    Erkki Hirvilammin lypsylehmät ovat olleet tulvien takia sisällä pian viikon, kun vesi nousi laitumille. Vesi on jo laskenut, mutta maat ovat niin märkiä, että laiduntamista voi ajatella vasta muutaman päivän päästä.

    ”Joki on edelleen ihan täynnä.”

    Hirvilammi toivoo, että tulvien alle jääneet nurmet toipuvat, mutta viljat ja öljykasvit on menetetty. Tulvat peittivät naapurin rypsipellon ja veden alta on paljastunut ruskettuneita korsia.

    Tulvilta säästyneet pellot näyttävät edelleen tyydyttäviltä, vaikka kellastumista on jo nähtävissä.

    ”Toiveet huippusadoista huuhtoutuivat sateisiin.”

    Naapurissa perunaa viljelevältä Markku Huhtaluomalta jäi kolmannes 60 hehtaarin perunoista tulvien alle.

    Tulvapeltojen sato on menetetty ja kato on sataprosenttinen.

    Vesi on laskenut 35–40 senttiä viime viikon puolivälin huipusta ja esiin on tullut kellastuneita perunanvarsia.

    Huhtaluoma arvelee, että kotikylällä veden alle jäi ehkä 350 hehtaaria viljelyksiä. Perunan ohella viljat alkavat kellastua.

    Huhtaluoman mukaan vastaavaa kesätulvaa ei ole koettu vuosikymmeniin. Ehkä joskus 50-luvulla seipäällä olevaa heinää kastui, muttei tulva noussut näin korkealle.

    ”Täytyy vain ajatella, että ensi kesänä aurinko paistaa tämänkin kesän edestä.”

    Tulvat eivät ole vielä ohi. Alkavasta viikosta ennustetaan sateista koko Länsi-Suomessa. Vettä voi tulla lisää 20–50 milliä.

    Vaikka sademäärät jäänevät viimeviikkoista pienemmiksi, vaikutus voi olla suurempi maaperän ollessa märkää, Suomen ympäristökeskus tiedotti sunnuntaina.

    Sateisinta lienee Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Perhossa vesi nousi jo viime viikon lopulla talojen kellareihin.

    VEIKKO NIITTYMAA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    tulvat
    Karvia
    maatalous
    peltojen vahingot
    viljelys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle