• Hedelmäntuottajillekorvauksia pakotteista

    Uutiset
    20.8.201416:00
    MT toimitus

    EU:n komissio päätti maanantaina korvata Venäjän vastapakotteista aiheutuvia menetyksiä hedelmä- ja vihannesviljelijöille.

    Korvaukset ovat yhteensä 125 miljoonaa euroa. Rahat otetaan EU:n budjetista, jossa on varattuna 400 miljoonaa euron kriisivaraus maatalouden markkinahäiriöiden paikkaamiseen.

    Tukea annetaan muun muassa kurkkuja, tomaatteja, porkkanoita, kaalia, omenia ja sieniä kasvattaville.

    Tukia myönnetään tuotteiden poistamiseen markkinoilta niin, että niitä jaetaan ilmaiseksi. Lisäksi tuki maksetaan korjaamatta jättämisestä tai raakana korjaamisesta.

    EU:sta vietiin viime vuonna Venäjälle hedelmiä ja vihanneksia noin kahdella miljardilla eurolla.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Euroopan unioni
    Venäjän pakotteet
    maataloustuki
    hedelmantuottajat
    vihannestuotanto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria