• Linja-autoliitto varoittaa ministeri Ohisaloa: Maaseutumaisissa kunnissa ei kohta ole joukkoliikennettä – suurimpien kaupunkien joukkoliikenteen tukeminen ei helpottaisi ahdinkoa

    Linja-autoliiton Mika Mäkilä muistuttaa, että Ohisalon esittämä miljardin tuki menisi kaupungeille, eikä yrittäjille.
    Julkisen liikenteen käyttäjämäärät ovat vähentyneet niin kaupungeissa kuin maaseudullakin.
    Julkisen liikenteen käyttäjämäärät ovat vähentyneet niin kaupungeissa kuin maaseudullakin. Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    2.6.202011:12
    Hermanni Härkönen

    Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) esitti lauantaina yhteensä miljardin euron tukipakettia kuuden suurimman kaupungin joukkoliikenteelle.

    Noin puolet tuesta olisi tarkoitus käyttää laskeneiden lipputulojen kompensointiin, ja puolet uuden infrastruktuurin, esimerkiksi uusien raitiotielinjojen rakentamiseen.

    Joukkoliikenteen matkustajamäärien romahdus ei kuitenkaan rajaudu vain suurimpiin kaupunkeihin, vaan isku on ollut tuntuva koko maassa, kertoo linja-autoliiton toimitusjohtaja Mika Mäkilä.

    "Kaupungeissa on siirrytty ennenaikaisesti kesäaikatauluun tai muuten sopeutetaan vuoroja", Mäkilä kertoo.

    "Maaseutumaisissa kunnissa kyse voi olla siitä, onko yhteyksiä pian enää ollenkaan."

    Linja-autoliikenteen yritysten tilanne on Mäkilän mukaan hankala.

    Koronavirus pysäytti tilausajot kuin seinään, ja matkustajamäärän romahdettua myös valtion tukemat bussivuorot kääntyivät tappiollisiksi.

    "Synkästä keväästä mennään nyt tavallisesti hiljaiseen kesäkauteen, jolloin koulukyydit eivät normaalistikaan kulje," kertoo Mäkilä.

    Ainoa toivottavissa oleva valopilkku on hänen mukaansa se, että vastikään sallittu kotimaan matkailu piristäisi bussiliikennettä kesän aikana.

    Vaarana on se, ettei linja-autoliikenne palaa normaaliksi vielä syksylläkään. Siitä, jatkuvatko koulut syksyllä normaalisti vai järjestetäänkö opetus jälleen kokonaan tai osittain etänä, ei ole varmuutta.

    Mäkilä muistuttaa, että koulukyydit ovat maaseudun joukkoliikenteessä isossa roolissa, ja niiden harveneminen tai poistuminen tarkoittaisi yhteyksien häviämistä myös muilta matkustajilta.

    Ahdingossa olevat yrittäjät ovat Mäkilän mukaan jossain määrin hakeneet ja saanet tähän asti ajettuja Business Finlandin ja ely-keskusten tukia.

    Nyt alan yrittäjät odottavat toimialariippumattoman kustannustuen ehtojen selkiytymistä.

    "Jos se todella kohdistetaan eniten kärsineille aloille, mitä linja-autoala selkeästi on, niin kyllä siitä voi olla ihan oikea apu".

    Lue lisää.

    Valtio ajattaa osassa maata tyhjiä linja-autoja yrittäjien tappioksi – koronakriisi vei matkustajat ja lipputulot lähes täysin

    Ohisalo STT:lle: Suomen kuusi suurinta kaupunkia tarvitsevat miljardin euron raideinvestointi- ja tukipaketin

    Vihreät unohtavat taas maakunnat

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle